maanantai 28. toukokuuta 2018

Rakkaus on hassu kiireetön asia

Viime viikko meni jälleen yllätys yllätys urheilunparissa, minkäs muukaan ja tietty siel kampaajallakin käytiin.

Tuntuu et ei oo taas ollut aikaa pohtii omaa elämää ja niit omii suuntautumisii vaikka aika selkeethän ne mulle on. Sain duunipaikan ja aloitan 25.6.2018 ja sit syksyllä taas kouluun opiskelee tarjoiliaksi mutta miksi sana koulu ahdistaa mua? Muistot siit kui mua on melkeen aina kouluis kohdeltu? Vai se kuin paljo sainkaa paskaa niskaani peruskoulunajan, nekö vaivaa mua edelleen? Siksikö en oikee innostu koulusta mutta työstä senkin edestä?

Kuten tiedetään, mun peruskoulu 1-9lk oli yhtä helveettii eikä siihen saatu koskaan loppua. Ala-asteel siihen sentään yritettiin jonkun verran puuttuu mut yläasteel, voin sanoo et paskan vitut, ei koulua kiinnostanut. 
Välil mietin et onko se juuri sen syy että ku olin niin kauan kiusattu ja todella pahasti että pelkään opiskelua? Olenko mennyt antaa sille pelolle liian ison vallan? Ja kuinka pääsisin sen pelon päälle niin että en enää pelkäisi, sillä eihä kaikki koulut voi olla sellaisii helvettei kuten peruskouluni oli?

Mitäs mun elämää täl hetkel muute?
No, tuli blokattuu sit muutamii ihmisii ystävälistoilta pois ja muutenkin elämästäni. En voi vaa jatkaa ystävyyt sellaisten ihmisten kanssa jota haluaa rajoittaa mun onnellisuutta ja siit mistä saan hehkuttaa ja mistä en, oikeastaa tämänkin aisan tajuamiseen saisin kiittää erästä ystävääni jolle avauduin yhdestä ihmisestä joka tuotti minulle aikamoisen pettymyksen ja vihan itseään kohtaan.
Mut kuten tää ystäväni neuvoi että katkasen välini siihen koska ei sellainen oikeesti ole sun ystäväsi jos se ensin valehtelee seksuaalisuudestaan ja kun ei saa sua, nii pyytää että et ala hehkuttaa kenestäkää miehestä hänelle sillä hän ei halua kuulla mut silti toivoi että voitaisiin olla ystävii, ei se toimis niin. Joutuisin kokoaja olemaan varovainen mitä suustani päästäisin ja en voisi olla omaitseni. Sitäpaitsi, ystävän tulisi olla onnellinen sinun puolestasi jos sinä löydät onnen vaikka hän ei olisi itse vielä löytänytkään.
Kuten olen onnellinen erään ystäväni puolesta jonka nimee en mainiste ilman lupaa mut hän kyl lilluu sen miehensä kaa vielki jossai siirappi hattarapilvis ja meris, välil se jopa vaa huvittaa mua mutta ennen kaikkiaa olen onnellinen että hän on onnellinen ja nauttii siitä mitä hänellä on nyt <3 

Ja vaikka itselläni välil se usko siihe rakkauteen ja parisuhteisiin välil horjuu ja pahasti. Siis oikeesti oon uhonnu alkavani erakkoravuksi ja muutan yksisarvis tölkkiini ja alan kiertää maailmaa ja unohdan kaikki tuollaiset ns. hömpät. Mut silti, sisälläni asuu pieni toivon kipinä että tuolla jossain on se joku ihan mua varten, ainaki mulla on toivoo sen suhteen vaikka myönnän välil ryhtyväni millon sit miksikin nunnaksi tai todellakin erakkoravuksi :D

Vaik kuten se yksi sankari joka sai paikit multa tokas "Et tuu koskaa löytää häntä parempaa miestä ja ketään kuka huolii tuollaista joka on ollut noin kauan sinkku, sinä itsekäs lehmä!! " Silleen et tosi hei herrasmiesmäistä ja menetti ne vikatki pisteet silmissäni ja arvostuksen varsinkin.

Ei sil oo välii kaua sä oot ollu sinkku etteikö sinullakin olisi mahdollisuus löytää se elämäsi rakkaus, jotku vaa löytää sen ehkä nopeemmin ja joillaki se vie oman aikansa. 
Itse pian 11kk ollu sinkku ja joo, kiroon välil tätä yksinäisyyt mut oon tajunnut et ei mul oo mikää kiire mihinkään tai minkään asian suhteen. Otan tän kesän vaa iisisti, keskityn kaikkii hyviin asioihin mitä ympärilläni on.

Matkustelen ympäri suomea ehdottomasti kesällä. Mm. Listaltani löytyy Jyväskylä, Turku, Tampere, Rautavaara ainakin.
Turkuun tosin meen pikkusiskoni Sirkan kanssa koska siel järjestetään Rush Workout Suomi 25.7.2018 ja meil on liput sinne jo, odotan yhteistä reissuumme kovasti <3 

https://www.rushworkout.fi/      

Linkin kautta löytyy tietoo enemmä ja muita paikkakuntia missä järjestetään tapahtumaa ja suosittelen kyl lämpimästi lähtee tonne jos vaan millään pääsette, itsekki nappaan töistä vapaata ihan sen vuoksi :D

Kuten vaikuttaa et mun elämäs ny menee kaikki suht hyvin. 
Vapun raiskausjuttukin etenee ja käräjätki on siit tulossa, tekiä tosiaa saatiin kii. Onneksi on ollut näit ihanii ihmisii joille oon saanu puhuu, varsinkin tää mun tällä hetkellä hattarapäänä leijuva ystäväni ja sit yhdestä tukiryhmästä oleva likka ja tietty sitten nää ammattiauttajat. En varmaa tuntis olooni nyt näin hyväksi ilman heitä joten iso kiitos heille <3

Mutta nyt tää pirun flunssa mikä iski muhu viime yönä yrittää viedä vetoja pois ja pakko kai se o alkaa hipsii koneelta pois ja painaa se pää takas sinne tyynyyn jotta ois pia taas treeni kunnos ja voin valloittaa maailmaa omana ihanana itsenäni kuten tänään sain kuulla.

Olin siis tulossa kaupasta kotiin, ei meikkii ja olo ku parin tuhannen mammutin jyräämänä tämän flunssan vuoksi, eteeni pyöräili nuori jätkä joka tokas " Sä oot söpö ja piristit minun päivää kävelemällä minua vastaan tällä tiellä" ja sen jälkeen se vaa polki pois ja en voinu lakata nauramasta tai hymyilemästä. Kuka ikinä hän olikaan ni kiitos kun piristit flunssanpotilaan oloa :)

Mut nyt tää räkänokka oikeesti menee painaa sen pään tyynyy, tuntuu et pää haluaa taas sanoo KABOOM tän flunssan kanssa.
Minä plus Flunssa = Katastrooffi, kaikki ymmärtää melkee pysyy kaukana miusta :D
Nii ja jos mun elämää viikkojenki varrel haluu seuraa ni instas @pirapanahoney

XOXO 




sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Vauhdikas viikko ja toinen edessä

Tämä viikko onn kyl menny niin hujauksessa että ei mitään järkeä, vastaha oli maanantai ja nyt mennään jo sunnuntai.

Viikko on tosiaa menny ulkona auringosta nauttien, lenkkeilys, frisbeegolffaamises ja kävinpäs kattoo Deadpool 2:sen ja nauroin itseni niin kipeeksi.

Perjantaina oli pitkästä aikaa personaaltreinerin kanssa treenit. Kyllä, jalkani ja takamukseni sekä käsiä unohtamatta huutaa hoosiannaa mutta rakastan tunnetta kun tiedän tehneeni jotain ainaki käskystä :D 

Mulla on nykyää niin loistva PT kun vaa voi olla ja voin suositella häntä kenelle vaan täält Porin suunnalta.
Jos oikeesti haluut tuloksii, tiukkaa treenii hyvässä ilmapiirissä ni Tomi Lamminen on siihen oikee valinta. Hän toimii Easyfitillä personaaltreinerin roolis josta hänetkin bongasin. Eikä mun oo tehny missään vaihees mieli vaihtaa häntä pois kuten tässä vaiheessa yleensä minulla on käynyt niin että olen pidemmän ajan jakson jälkeen halunnut vaihtaa mutta nyt oon kyllä löytänyt itselleni sen sopivan. Huumorintajua riittää mut osaa kyl repii irti neki voimavarat joita en edes tiennyt omaavani ja saanut minut jopa uskomaan itseeni ja oon saanut paremman minä kuvan, mä luotan enemmän itseeni. 
Se että oon oppinut rakastaa omaa vartalooni on täysin Tomin ansiota ja häneltä saan niin paljon neuvoja ja zemppei melkein missä elämäntilateessani vaan, se ei anna mun ees menettää uskooni itseeni ja oon oikeesti onnellinen että hän on juuri minun personaaltreinerini. 
Mutta siis todellaki suosittelen häntä jok ikiselle ihmiselle joka harkitsee personaaltreinerin kanssa aloittaa treenit ni häntä. 
Tomin persoona on niin ihana ja valloittava, osaa hommansa todellakin ja hän kyllä kuuntelee ja laatii ohjelmat ja ruokavaliot sen mukaisesti ja on todellakin kannustava ja joskus vähä perseelle potkijakin joka on vaan ainaki minun kohdalla vaan iso plussa :D 
Itse treenaan hänen kanssaan kerran viikossa ja oikeesti odotan aina yhteisii treenei koska ne on vaan niin mahtavia ja saa enemmän irti itsestäni ja joskus jopa yllätän itseni, tulee tehtyy sellasiiki asioita joita en ole aikaisemmin salil edes tehny tai olen saattanut vähän aristella mutta en enää.
Tomin kanssa yhteiset treenit on enemmän kuin 5/5.
Tomin löytää facebookista profiililla Personal Trainer Tomi Lammi ja 

https://www.easyfit.fi/fi/pori/personal-training/pt-esittely

myös kyseisen linkin kautta, ottakaa oikeesti rohkeesti yhteyttä häneen, ette tuu katumaan!

Mutta jotta tää ei menis kauheen siirappiseksi kehuskeluksi ni jätetään Tomin kehuminen rauhaan ainaki hetkeksi :D

Kuten kerroinki et tää viikko on mennyt minulla liian nopeasti että en oikeen edes ole tajunnut asiaa.
Vaikka oonki puuhannu enimmäkseen kaikenlaisen liikunnan parissa on mul taas ollu aikaa pohtii elämäänikin eteenpäi, huomenna selviää sitten virallisesti sainko töitä yhdestä pienestä pubista, pitäkää peukkuja!

Oon tässä viimeaikoian eri ystävien kanssa keskustellut tästä seurustelukammostani. Ei se itse seurustelu pelota minua vaan enemmänki se että kun teen valinnan kenen kanssa haluaisin olla yhdessä niin saatan satuttaa muita ihmisiä. Oon tässä saanu monelta eri taholta kuulla kuinka ne olisi kiinnostuneita ja valmiita suhteeseen kanssani mutta mun ongelma on vaan se että en halua loukata sanomalla että en ajattele ehkä heistä sillä tavalla plus toisekseen oon iskeny silmäni erääseen mieheen mut en saa kyl sillä rintamalla oikeen mitään aikaseksi, iskee ujous ja typerä pikku likka fiilis. Voisin vaan välil itte räjäyttää itteni taivaan tuuliin :D
Mut ehkä senkää takii en uskalla tehä mitään aloitet tähä mieheen ku pelkään että sit satutan ihmisii joita pidän vaan ystävinäni mut heil on hiukan toisenlaiset oletukset mut miten mä sen sanoisin heille ilman että menettäisin heitä ystävänäni? Onko edes olemassa sellaista konstia vai onko se vaa ajatus sit niin että kerron ja ystävyys menee siin?
Kun en haluis pilata ystävyyttäni heihin mut toisaalta on se väärin antaa heidänkää mitään olettaa turhaa, varsinki ku oon jo pidemmä aikaa ollu ihastuneena yhteen toiseen ihmiseen joka saa aina hymyilee ja massus lentelee niit perhosii.
Ehkä mun olisi aika avaa suuni näil ja kertoo mikä on tilanne, säilyy ystävyys tai ei, mut totuus on tärkeämpää ja ehkä sitten uskallan tehdä sen aloitteen toisen ihmisen suhteen vaik ei mul oo hajuakaa mitä se musta ajattelee, voi olla et seki pitää vaa frendinä ^^`
Tosin nää ihmiset on kyl tienny et en oo valmis ollu suhteeseen ja oon sanonu niil et ne löytää kyl parempaaki että mä en haluu pilaa ystävyyttäni heihin millää suhde asioilla mut ehkä mun olisi syyt sanoo se viel kerran heille.
Ehkä sit munki on helpompaa olla eikä kokoaja pyöritel pääs miten oon heidän seuras etten anna vahingossakaa väärää kuvaa, se on vaa oikee ratkasu kaikkien kannalta ja munki on helpompaa hengittää.
Kun todellakin oon pitkään ihaillu yhtä miestä joka tallusteli omalla tyylillään elämääni ja haluisin selvittää onko mulla mitää zäänssei siihen mut ensin on hoidettava toi asia ja sitten kerätä rohkeutta ja alkaa selvittämään jollain poppa konstilla hänestä vähä enemmän tietoja :P
Eikö sitä sanota että naiset on hyvä selvittämään kaiken mahdollisen miehistä? No, voin sanoo et tän miehen suhteen en oo edenny kauheen pitkälle kun en saa mitää mistää selville mut en anna periksi :P

Ensi viikko tulee taas olee yhtä hullun myllyy.
Maanantaina heti 6.30 lähdettävä ystävän kanssa joogaan, sitten meen katsoo pyörää, työhaastatteluun ja vissii tekee työsoppari samas, kahden kaverin kaa kahville sit oli viel jotain ja illal kai lenkille viel.
Tiistaina jos oikeen muistan ni on vaa PT treenit joita odotan taas innolla, ei pitäs olla mitää muuta.
Keskiviikko - Torstai menee taas salil ja lenkil.
Perjantaina kampaajalle ja olikoha viel jotai. 
La-su vielä vähän auki että mitä tapahtuu :D
Mutta yritän kyllä ehtii keskiviikkona kirjoitella tänne  edes pientä tekstii ja omia kuulumisiani jos en oo hukkunu kalenterini alle :D

Onneksi on noita ystävii ja kalenteri ni pärjää ja muistan kyllä ottaa aikaa itsellenikin.

Mutta nyt kutsuu sänky jotta oon ajoissa ystävän pihassa menemään joogaan joten kirjoittelen pian taas :)

XOXO






maanantai 14. toukokuuta 2018

I´m Back

Oon ollu pitkään hiljaa, ihan liian pitkää mutta oon kaivannu nyt omaa rauhoittumisaikaa ja tutkimusmatkaa omaa itseeni ja nyt tuntuu oikealle pitkästä aikaa kirjoittaa tänne.

Oon oppinu vihdoin ja viimein rakastamaan itseeni sellaisenaan kuin olen, hyväksymään itseni arpineen päivinee, ehkä pienien liikakilojenikin jotka kyl kokoaja hitaasti lähtee pois.
Oon tän matkan aikana tavannu paljon erinlaisia ihmisiä, jotku jopa jäänyt rinnalle ystävinä jotku vaa suosiolla heivannut menemään, enemmän tullu poistettuu elämästä ihmisii kuin päästettyy niitä elämääni.

Oon tässä pohtinu tätä mun painonpudotusprojektii mitä kaikkee se on vaatinu minulta ja mitä se on myös antanu näin vuosien saatolla takaisin. 
Vaatinu se on hemmetisti itsekuria ja kunniahimoa. Opetella sanomaa EI joillekkin asioille, vaatinut luonteen kasvattamista ja periksiantamattomuutta ja noudattamaan ohjeita.
Antanu tää on sit enemmänki, mulla on ihan sairaan hyvä itseluottamus, rakastan vartaloani ja minä kuva on huomattavasi parempi  sekä voin paljon paremmin. Oon oppinu tasapainottelee treenien ja ystävien välillä ja antamaan anteeksi itselleni pienet lipsahdukset. Enkä enää stressaa niin paljoa tai aseta itseäni muottiin.

Tää projekti on antanu mulle niin paljon ja tuntuu että oon vihdoin eron jälkeen pääsemässä taas vauhtiin treenien kanssa, tavoitteeseen on enää matkaa joku -8kg jos muistan oikein viime punnitukseltani. 

Oon vaan nykyää hyvin tyytyväinen itseeni ja siihe mitä olen saanut aikaani. Valikoin ystävät paremmin, en deittaile ketä miehii / naisii vaa, oon oppinu antaa aikaa itselleni silloin kun sitä tarvitsen.

Kaikki vaa mitä tässä on viimeaikoina tapahtunu myös ne negatiiviset, sairastuin joku aika sitten kohdunkaulansyöpään mutta parannuin siitä ja kun vappuna tulin raiskatuksi mutta selvisin siitäkin muutaman ihanan ystävän avulla joille olen saanut puhua.
Mut tää kaikki negatiivisuus mitä tässä on tapahtunu on saanu ajattelemaan mistä kaikesta voinkaan olla kiitollinen ja kui hyvin mulla asiat onkaan.

En ymmärrä miksi jossain kohtaa ees aloin kiirehtii minkään asian suhteen koska ei mulla ole kiirettä, asioilla on tapana järjestyy suuntaan jos toiseen.

Mut isoin asia mistä olen kiitollinen on se että olen oppinut rakastamaan itseeni kaikesta huolimatta ja olemaan itsevarmepi muiden edessä, olemaan vihdoin se oma itseni <3
Mä tiedän mitä haluan tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä sen eteen ja olen valmis tekemään töitä jotta saavutan sen mitä haluan :)

Pitää vaa uskoo itseensä ja olla rohkee, tarttuu härkää sarvista ja antaa mennä vaa. Avata ovi uusille mahdollisuuksille ja seikkailuille, ties mitä sielt tulee vastaan kun rohkeesti vaan menee.

Mä oon päättäny jatkaa treenaamista ja jatkaa blogin kirjoitteluu nyt enemmän kun vihdoin saanu tuol pääkopas kaikki kuntoon ja aikaaki on. Yritän kirjoitella tästä eteenpäin 1-2 kertaa viikossa kuulumisiani.

Ja mitä mun mies rintamaan tulee, voi siel ehkä olla jotain tulos tai sit ei, aika näyttää ;D

Mut lopettelen tälle kertaa ja haastan teidät kaikki opettelemaan tänä kesänä rakastamaan itseänne ja haastakaa itsenne kokeilemaan uusia asioita. Itselläni on jo lista valmiina mitä haluan kokeilla tänä kesänä ja tuun kertoo niistä teillekkin <3

XOXO

                                                23.01.2015 - 11.05.2018  -37,9kg <3
                                             

                                                   Kesälookki ja oman vartaloni rakkautta <3
                                             

maanantai 2. lokakuuta 2017

Tunteista puhuminen,voiko niistä puhua edes ääneen?

Olen täs tovin miettinyt miksi tunteista puhuminen on niin vaikeaa, miksi me teemme siitä niin vaikea?
Itse myönnän sortuvani ylireagointiin ja tunteen tutkimiseen enne kuin voin edes sanoo / näyttää sitä ja aika harva näkee niitä minun todellisia tunteita mitä sinä hetkenä käsittelen, on se vaa aina niin paljon helpompaa vain hymyillä ja näyttää että on kaikki hyvin.

Tosin olen myös oppinut sen että mulla on lupa näyttää ne joka ei todellakaan ole minulle helppoa koska olen oppinut pitämään ne piilossa suojamuurissani jonka yksi ihminen on nyt onnistunut läpäisemään, tavallaa se on pelottavaa mutta toisaalta niin ihanaa ku hänen edessään ole tavallaan täysin aseeton, ei mitään suojamuureja, ei mitää paineita mistään. Olen jopa voinut romahtaa hänen edessään ja itkee jota en todellakaa tee muiden edessä, sillä aina tottunu näyttää että olen vahva. 

Mutta miksi me teemme tunteista puhumisesta vaikeaa? Miksi melkein kaikki negatiiviset tunteet on vaikea näyttää? Suuttumuksen ja raivon me osaamme näyttää ja joskus jopa annamme sen kuulua niin että koko maailma sen tyylii kuulee mutta entä suru ja mielimaassa? Miksi ne taas on nii vaikea näyttää tai puhua, miksi yritämme piiloutua silloin ja esittää että mikään ei ole vikana? Onko syys se että esim. kuten minä olen oppinut että se on heikkouden merkki ja sitä ei saisi koskaan näyttää. Se ei pidä paikkaansa, sillä jos pystyy näyttää sen muille, uskaltaa sanoa sen ääneen on paljon vahvempi kuin uskookaan ja kyllä, silloin kun sulla on heikko hetki,tuntuu että koko maailma romahtaa, ei sinun tule jäädä yksin tunteittesi kanssa. Se että uskaltaa näyttää heikon hetkensä, tekee sinusta vahvemman, jopa tälläinen pässinpää ku minä olen sen alkanut oppimaan vihdoin.
Entä se hetki kun tietää että ei pärjää enää yksin, miksi avun pyytäminen on vaikeaa, miksi on nii vaikeaa näyttää myös se että ei pärjää yksin?  Ei siinä ole mitään hävettävää, kaikille tulee hetkiä kun tarvitsee apua ja vaikka se sana onki pieni, se on monelle iso kynnys,tiedän sen mutta uskaltakaa pyytää apua kun sitä tarvitsette, se ei ole heikkoutta se on vahvuutta. 
Entäs sitten positiiviset tunteet?
Ilo, onnellisuus, ihastuminen, rakastuminen, onnistumisen tunteet jne. 
Osa näistä onki helppo näyttää ja puhuu mutta osasta joskus vaikenemme mielummi emmekä puhu. 
Otetaan esimerkiksi ihastuminen. Meillä on joskus vaikeuksia myöntää että olemme ihastuneita johon kuhun ihmiseen koska pelkäämme että saamme siipeemme eli emme saa vastakaikua ja tällöin me suojelemme mukamas itseämme kun emme sano ääneen sitä. Kyllä, se voi kirpasta jos ei saa vastakaikua mutta et sä silläkää saavuta mitään jos olet ihan hiljaa. Ihastumista ei edes tarvitse näyttää aina sanoilla,sen voi tehdä teoillaki mutta se pelko että sattuu estelee meitä, pitäisi vaan olla rohkeampi.

Muuten meille on aikalailla nämä positiiviset tunteet helpompia käsiteltäviä kuin negatiiviset. Sillä usein me piilotamme negatiiviset tunteemme positiivisuudella, tavallaan rakennamme jonkun sortun estraadin ja olemme jotain ihan muuta kuin oikeasti olemme, näyttelemme kunnes olemme yksin ja yleisöä ei ole, silloin voimme antaa sen oikean tunteen ottaa vallan ja yrittää yksin käsitellä asiaa.

Se miksi nyt käsittelen tätä aihetta on se että olen joutunut pohtimaan omia tunteitani nyt todella paljon sekä huomaamaan että olen itsekkin välillä niitä jotka mielummi sulkeutuu kun puhuu, oli tunne mikä tahansa.
Ja se että halusin ottaa tämän esille, oli myös itselleni terapeuttista, tavallaan kun saan tätä teille purkaa, avaan uusia ovia itsellenikin, lupaa opetella puhumaan, en aijjo enää pelätä sitä mitä siitä seuraa.
Oli tunne mikä tahansa, ilo, suru,raivo, onnellisuus, rakkaus,pelko, häpeä jne jen. Meillä on lupa puhua niistä ja meidän kuuluu puhua niistä. 
Kuinka moni teistä uskaltaa ottaa haasteen vastaan ja alkaa opetella olemaan avonaisempi ja ottamaan sen rohkean askeleen ja näyttää / antaa kuulla tunteistaan? 
Sillä minä aijjoin, helppoo se ei tule olemaan mutta tiedän että minussa on sitä vahvuutta niin ku teissä kaikissa jos vaan niin päätätte, me kaikki ollaan vahvoja ja me kaikki voimme tehdä tämän ryhtiliikeen, ei anneta tunteista puhumisen enää olla se mörkö sängynalla, vai mitä? Voitetaan se mörkö yhdessä!

XOXO






lauantai 30. syyskuuta 2017

Oma vapaus, oma elämä

Hei taas kaikki!
Tiedän en ole kirjoitellut hetkeen mitään ja syykin on aika selitettävissä.
Erottiin Riston kanssa ja aika pian muutin sitten erilleni hänestä eikä mulla ole ollu konetta saatiko nettii millä päästä kirjoittelemaan teille yhtään mitään. Mutta nyt sekin asia on korjattu vihdoin :)

Minulla on nykyää uusi ihana asunto jossa olen asunut kohta 3kk, olen saanut nauttia vapaudestani ja siitä kun olen saanut mennä ja tulla niin kuin itse haluan, en ole tilivelvollinen kenellekkään tekemisistäni. Opiskeluistanikin nautin vaikka ryhmää vaihdankin. Olen saanut uusia ihania ystäviä joiden kanssa voin viettää aikaa ja jutella milloin mistäkin mitä mieleen nyt sitten tuleekin.

Toki tällä uudella matkallani olen myös menettänyt ihmisiä ympäriltäni mutta se kertoo että he eivät ole olleet oikeita ystäviä, sillä oikeat ystävät eivät käännä sinulle selkää oli tilanne mikä tahansa. 

Olen siis nauttinut sikkuna olemisestani vaikka en kiellä etteikö se olisi ihanaa kun vierelläni olisi se joku jonka kanssa jakaa kaikki, kertoo myös ne luurangotkin kaapista mitä muille ei ole kertonut ja ehkä olen tavannutkin sellaisen ihmisien. 
En mainitse hänen nimeään tässä mut voin kertoo että en ole aikaisemmin tavannut hänen kaltaistaan niin mahtavan persoonan omaavaa ja ihanaa ihmistä sekä avointa. Voidaan jutella ihan mistä vaa, meillä ei ole hiljaisia hetkiä, voidaa rennosti olla omaitsemme, ei tarvii hävetä mitää, ei pelätä mitään, tunnen jopa oloni turvalliseksi hänen seurassaan ja vaikka ollaanki hänen kanssaan tunnettu vain pari viikkoa, voin sanoa että luottaisin oman elämäni hänen käsiinsä. Silti en halua kiirehtiä asioiden kanssa vaan nauttii näistä uusista tunteista, oppia tuntemaan enemmän. Eli en käytä sanaa ihastunut vielä mutta kiinnostunut kyllä. Mutta ei hänestä sen enempää tällä kertaa ;)

Treenit on nyt jääny vähemmälle, kiitos selän joka paukahti mutta kuulma pian pääsen taas treenailee ja toisaalta olen kyl nauttinut tästä pelkästään olemisestakin mutta nyt pikkuhiljaa pää kaipaa takaisin salille ja omaan rutiiniin, ne ymmärtää joiden elämä pyörii aikaslailla salilla :D

Huolilta ja murheiltakaa ei ole vältytty mutta niistäkin on selvitty kiitos ystävien, varsinkin ihastuttavan naapuri vaimokeeni <3 Onneksi se toimii aina mun järjen äänenä ku meinaan töpeksii :D

En voisi oikeasti olla enempää kiitollinen erosta, se avasi minulle niin paljon uusia ovia, uusia tuttavuuksia ja uusia seikkailuja. Onneksi vihdoin löysin sen vahvuuden lähteä vaikka helppoo se ei ollut mutta nyt minun on helpompi hengittää ja helpompi nauttii elämästäni ja elää vihdoin omaa elämääni itseäni varten, tehdä asioita itseäni varten. Olen löytänyt sen kadonneen itseluottamuksenikin ja voin vihdoin olla se vahva ja upea nainen mitä olen kauan jo halunnut olla, se mitä oikeasti olen, en mikään fucking kynnysmatto jot poljetaan maanrakoon. Olen vihdoin sujut itseni ja menneisyyteni kanssa, mikään ei paina mieltäni enään, pää pystyssä ja selkä suorana voin kulkea uutta matkaani <3

Ensi kertaan murut ja muistakaa, te olette upeita juuri sellaisina kuin olette sekä vahvoja, älkää antako kenenkään koskaan väittää toisin, älkää toistako minun virheitäni <3

XOXO


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Hyppy pelottavaan tuntemattomaan ihanuuteen

Tiedän tiedän ja tiedän, aikaa taas kulunut kun kirjottanu tänne mutta olen nyt tarvinnut aikaa itselleni, aikaa selvittää pääni. Löytää se oma polku, oma elämä ja enne kaikkia se mitä oikeasti tahdon.

En tajua kuin tähän meni kaksi saakelin vuotta tajuta että Risto ei ole mulle se oikea, ei sillä etteikö meil ollu hetkemme mutta jos olen kerrankin rehellinen itselleni ja omille tunteilleni niin en ole ollut hänen kanssaan melkein vuoteen edes onnellinen. Miksi siis jäädä sellaiseen joka vaan satuttaa ja rikkoo minua sisältäpäin ja hajoittaa psyykkeeni.
Miksi olla ihmisen kanssa joka ei arvosta niitä pieniäki asioita mitä olet tehnyt toisen eteen, ihmisen jolle pelaaminen on kaiken a ja o, ihminen joka käy töissä mutta kotona ei voi tehdä mitään, puhumattakaan yhdessä.
Kyllä, tiemme tuli päätökseen ja oikeastaan siitä saan kiittää Enni sua että taoit mun päähän järkeä, sä näit jo kauan että en voinut hänen kanssaan hyvin, sä sait miut tajuamaan että mieki ansaitsen olla onnellinen ja tulla kohdelluksi oikein, ei minään kotiorjana. Mun ei kuulu voida pahoin tai olla ahdistunut toisen kanssa saatiko olla stressaantunut kokoajan. 
Kiitos Enni oikeasti siit kaikesta tuesta mitä saan sinulta nyt kokoajan ja avusta, olet mulle se rakkain ihminen maanpäällä <3

Mikä se hyppy tuntemattomaan ihanuuteen on, no minäpä kerron.

Nyt siis tosiaan etsitään omaa asuntoa jotta pääsisin aloittamaan oman elämäni puhtaalta pöydältä. Voin keskittyy vaan omaan elämääni, kouluun, ystäviin. 

Kaikki niin uutta ja jännittävää mutta päivä kerrallaan ja yksi huoli kerrallaan ja turha stressi pois ja puhuu toisen kanssa ni eiköhä ne siitä :)

Ja tosiaan pääsin vihdoin opiskelemaan alaa mitä tosissani haluan tehdä!
Pääsin Poriin Hotral eli Hotelli,-ravintola ,- sekä gaterkia-alalle jossa tarkoitus erikoistuu Tarjoilija/baarimikoksi <3
Vihdoin vihdoin <3

Mut nyt pakko lopetella koska ajatukset meni hetki sitten solmuun , nyt pienin askelin kohti hyppyy uusiin seikkailuihin ja olla onnellinen kun löytänyt itsensä vihdoin ja siit saan kiittää ihania ystäviäni Ennii ja Juusoo ja se että nalleki jaksanu kuunnel mua ja tukenu kokoajan <3
En selvis ilman teitä <3

XOXOX






PS. Kiitos Enni tästä kuvasta <3 Sopii niin täydellisesti nytten <3


maanantai 24. huhtikuuta 2017

On aika pysähtyä ja aloittaa uudelleen

Joskus on vaa pakko pysähtyä miettimään mitä sitä oikeen elämältään haluaa ja mitkä on ne omat tavoitteet, sellasiai mitkä on vaan itseään varten ei muita.

Oon täs jokin aika sitten havainnut että en ole elännyt elämääni itseäni varten, en ole asettanut tavoitteita vain itselleni. Olen liikaa asettanut muita ihmisiä itseni edelle, antanut enemmän muille aikaa kuin itselleni. Tämän vuoksi olen ollut viime aikoina erittäin stressaantunut, kadottanut innon liikuntaa koska keskityin sielläkin enemmän auttamaan muita, en kesittynyt omaan treeniin ja pikku hiljaa se alkoi tuntuu pakkopullalle.

Avauduin tästä asiasta mun personaaltreinerille Ilkka Santahuhdalle joka sitten laittoi minut kirjoittamaan hänelle mitkä on ne minun omat tavoitteet.
Helppoo se oli alkuun laittaa " Pudottaa painoa ja saada lihaksia, mitä muuta kuvittelit", mutta ei se ollut ainoo asia. Tajusin että mulla on muitaki tavotteita. Parempi minä kuva, itseluottamus takaisin ja olla onnellisempi sekä saada pää mukaan tähä projektiin. Laittaa itseni nyt numero ykköseksi, lakata huolehtimasta kaikista muista ja pitää nyt huolta itsestäni.
Ilkka sitten loiki minulle uuden treeni ohjelman ja teki vielä viikko suunnitelman sekä sovittiin että pyrin käymään salilla nyt yksin enimmäkseen sekä lenkil jotta saisin sen nautinnon takaisin enkä stressaantuisi muiden tekemisistä. Neuvoo toki voin toki edelleen jos osaan ja tarvittaessa lähtee salille yhdessä käymään kaverina ohjelmaa läpi mutta nyt on aika vähentää heidän kanssaan siel oleminen ja löytää muita tapoja viettää heidän kaa aikaa.
Tätä projektii on nyt takana viikko ja olo on oikeasti paljon parempi. Nautin taas salilla käynistä sekä lenkillä käynnistä, viikossa paino putosi 3,4kg ja en ole enää niin stressaantunut, tulen jopa salilta pois hymyillen enkä kiukkusena.

Se on hassuu kuinka pienet asiat vaikuttaa omaan mieleen todella paljon, 3 kertaa viikos sali, 2 lepopäivää ja 2 lenkkeily päivää. Enne se meni mulla et sali ja lenkille tai juoksee mutta nyt ku oon noudattanu tota ja en sano että olisi ollut helppoo, on ollu aikaa miettiä itseäni, asettaa niit omia tavotteita, saada se oma ääni kuulumaan.
Tietty on välil tilanteita ku tuntuu että joilleki saa vääntää ne ratakiskotki ympäri että jotku asiat mun on vaa nyt toistaiseksi parempi tehdä yksin, en voi auttaa muita jos en itse voi hyvin. Mun on ensin saavutettva se oma hyvä olo, ei se hetkellinen hyvä olo vaa se pidempi aikaisempi ja se että mulla on kunnolla voimia auttaa muita ilman että mulla palaa se viimeinenki käpyvarasto ja sit räjähdetään ja on tyylii sadas maailmansota menossa kaikkien kanssa.

Olen alkanu nauttii tästä että mulla on kerranki aikaa itselleni, en pode huonoo omaatuntoo jos en mene salin jälkeen vielä illalla lenkille vaa jäänkin kotiin lukemaan kirjaa, oon alkanu nauttii ruuastaki ja nyt ne viljat onki helppo ohittaa kun todettii toi keliaakia kaksi viikkoa sitten.

Mulla on tunne, että mun elämässä on nyt alkamassa uusi tarina ja sen päähenkilönä olen minä, vahvempi minä joka asettaa oman elämänsä ykköseksi ennen kuin alkaa huolehtimaan muista.
On mukavaa hymyillä ja tietää että tulen pystymään tähän, nyt on mun aika ei muiden, minä teen itse omat päätökseni ja ne tulee olee sellaisia mitkä on minulle tärkeitä, tulen tekemään asioita mitä itse haluan tehdä, en niitä mitä muut haluaisivat minun tekevän. Nyt on vihdoin aika ottaa oma elämä haltuun ja olla sen päälikkö.

Ensi kertaan!

XOXO