Nyrkkeilevä Enkeli: Maailman ihanin Juhannus

Luulin että mun juhannuksesta tulee ihan paska mut vääräs olin ja pahasti.
Sain ystävältäni Lotalta 3pv rannekkeen Nummirockiin ja joo, myönnän epäilytti lähteä ja meinasin viel portilla kääntyy pois mut onneksi en niin tehnyt, en kadu yhtään että lähdin sinne sillä en muuten olisi näin onnellinen <3

Tosiaan ku saavuin Nummeen Lotta oli jo vastas, siin sit kamat kantoon ja vietiin teltoille. Sielt alueel ja Lotta esitteli, Jonin, Hannan, Mikaelin, Riston, Simon. Olo oli ku ulkopuolisella ja hiukka vaivaantunut. Siin sit chillaillen ja ryypätes aloin tutustuu porukkaan ja rentoutumaan mukavasti.
Siin sit pitkin iltaa tutustuin moniin uusiin ihmisiin, myös Markukseen, kunnon duracell-pupu :D
Eka ilta oli nii mahtava, eniten vietin aikaa Lotan,Simon ja Riston kanssa.
Mut mieleen jäi lause jonka Risto sanoi minulle ekana iltana; "Sun hymystä huomaa että sä olet myös kokenut kovia". Ensin pelästyin ja mietin et pitääkö mun parantaa mun suojamuuria mut sit katoin häntä silmiin ja huomasin et ei silläkään helppoo ole ollut ja oon iloinen että en rakentanu kovempaa suojamuuria vaan laskin sitä.
Meinaan siitä lausahduksesta lähtien, hengailin koko festari ajan enimmäkseen Riston, Simon ja Markuksen kanssa.
Päivät kyl meni ryypätes aamuun asti mut sain nukkuu Riston kanssa samassa teltassa.
Puhuttiin paljon kaikkee, ekaa kertaa mä en jännittäny yhtään toisen seurassa, ei mun tarvinnu pelätä mitä mä sanon tai miten, pystyin olee oma itseni.
Tietty mä mietin et näänkö festareiden jälkeen Ristoo enää ja oliko tää onni vaan hetkellistä kunnes hän sit ehotti et lähtisin hänen mukaan Poriin ja et voidaan tutustuu lisää toisiimme myös selvinpäinkin.

Pitihä mun hengailla aluksi Lotan ja niiden kaa mut en sit tiiä mitä oikeen tapahtu.
Ekan yön jälkeen ku oltii nukuttu Lotan teltas, tunnelma oli oudon kireä joten päädyin sit hengailee jätkien kaan jonne olin toivottavasti tervetullut, ainaki Riston ja Markuksen puolesta, en usko et Simollakaa mitään asiaa vastaan oli.
Ne kolme päivää meni niiden kaa hengailles ja eri bändejä kattoessa ja Riston kaa kaikesta höpöttäen ja joo, se roudas mut ea-taloon.
Loukkasin jalkani TAAS :D
Ittehä en sinne olis halunnu mennä mut äh, jaksanu kinata enää :D
Oliha se jalka turvonnu ihan kivasti kyl mut pelkäsin et joudun lähtee festareilta sit pois ja en näkis enää Ristoa....
No pienen kinastelun ja puremisen jälkeen pääsin lähtee kepeil takas alueel muka Mokoman keikan jälkeen luvattuani tulla takas, PASKAT :D

Viimesenä päivänä Risto sit sai ylipuhuttuu miut mukaan Poriin vaik mua jännitti ihan kamalasti ja se et mahtuuko autoon ees mut sit ilmotin omalle kuskille et mä en lähekkään takas Joensuuhu vaa Poriin. Otin uhkarohkeen askeleen, tietäen et mä en tunne sieltä ketään muuta ku nää jätkät ja massitki alko olee vähissä.
Koko matkan Poriin jännitin et entä jos Riston mieli muuttuu tai entä jos se katuu, siis kirjaimellisesti pankikoin hiukan, mut aina ku se vilkas muhun takapenkille, mun mieli rauhottu, sen katsees oli jotain mikä sai rauhottumaan heti.

Päästiin Poriin, käytii viemäs kamat Riston asunnolle ja lähettiin Markuksen luo. Tarkotus oli ensin saunoo ja jatkaa juomista mut mulla ei uponnu enää yhtään :D
Ristoki oli sen verran kipee et lähettiin sit takas sen asunnolle, piti käydä päivystyksessä mut ei saanu kyytiä :(
Oltiin sit sohvalla ja kateltiin sarjoja yhdessä ja juteltiin.

Oli nii ihanaa ku se aina sohvalla otti kainaloon ja hipsutteli, rakastan sitä yli kaiken ku hipsutellaan <3
Kun mentii nukkumaanki ni se otti käppyrään ja suukotti niskaa.
Ekaa kertaa pitkiin aikoihin mulla oli onnellinen ja turvallinen olo jonkun seurassa. Pysty olemaa ihan oma itsensä eli idiootti marakatti :D
Pysty puhuu kaikesta ilman et tarvitsi salata mitään tai pelätä että toinen tuomihtee tekojasi. Pystyin hyvin puhuu menneisyydestä ja tulevaisuuden suunnitelmistani ja mä en pelänny kertoa.
Risto sai mut nauramaan ja hymyilemään pitkiin aikoihin ja aidosti, enää en esittäny. Mun oli vaan nii älyttömän hyvä olla hänen kanssaan.

Aluksiha mun piti olla vaa yksi yö siellä, eli lähtee maanantaina mut hups, olinki keskiviikkoon asti ;)
Oisin kai saanu olla pidempäänki mut hänellä oli menoja ja asioita jotka piti hoitaa ja ymmärrän minä.
Haikein mielin sit keskiviikkona pakkasin tavaroita ja yritin pidätellä itkua, vaik edellis yönä ihan yllättäen aloin itkee kun ruvettiin nukkumaan.
Miten lähteminen jonkun luota voiki sattua niin paljon, en mä itkee koskaan jos joudun lähtemään, yllätyin hiukan itsekkin.
Keskiviikkona Risto sit iltapäiväl saatteli mua junaan ja puhuttiin että ensi viikolla nähään taas kuhan tiedetään aikataulut tarkemmin et miten ja millon :)
Siinä ku halattiin viimesen kerran, en olis halunnu päästää irti enää, en olis halunnu lähtee.
Pääsin junaan, aloin taas vaa itkee ihan hömelönä ja mietin miksi musta tuntuu tälle, miksi se sattuu ku joutuu lähtemään.
Pori-Tampereen välin mä vaa itkin ja Tampereella ku näin Poriin menevän junan,pysähdyin hetkeksi siihen ja mietin et lähenkö takaisin mut en hypänny siihen junaan vaa jatkoin matkaani kotiin.

Vaikka sää ei suosinu Nummirockis kunnol ja aluksi tuntu että en sinne lähdekkään, en kadu päivääkää mitä sielä sain olla ja keihin sain tutustua, muistelen vain lämmöl ja hymyillen.
Ja ei, se ei ollu vaa Festari Romanssia, se romanssi ei päättynyt vielä.
Ikävä toista on ja haluisin vaa käpertyä hänen kainaloon mut tyydyn nyt laskemaan päiviä seuraavaan tapaamiseemme ja siihen että laitellaa viestii ja soitellaa toisillemme <3
Toivon että nyt ne mun elämän sirpaleet korjautuvat, sillä olen onnellinen kun vain ajattelen häntä <3

XOXO