perjantai 4. syyskuuta 2015

päivittelyä

Hetki taas vierähtäny kun ole tänne mitään kirjoitellut. Ollu hiukan kaikenlaista shaipaa jne :D

Oon nyt sit muuttanu Poriin ja asun Riston kanssa yhdessä, jotku teistä sen tiesikin jotka mua facebookissa seuraavat. Alku kuten aina on ollu hiukan haastavaa. Uusia kavereita en silleen ole saanut mut yhden kuitenkin. 
Tapasin Janinan yhteisestä fb-ryhästä ja nyt hänen kanssaan tulee lenkkeiltyä.
Sali treenit on jääny hiukan taka-alalle kun en viel ole täältä oikeen kunnon salia itselleni löytänyt mutta kai senkin pian löydän.
Eli painon kanssa nyt jojoillaan hiukan mut ei ku itteeni niskasta vaa kii ja takas routuun.

Viihyn joo kyl tääl Poris mut duunii olis kiva saada tai ees jotain tekemistä päiville kun suunnitelmat on hiukan kussu kiitos entisen kouluni josta erotodistuksen saaminen kesti ja kesti. Nyt sit odotellaan työkkärin aikaa ja mietitää oppisoppari uusiksi. 
Kavereitaki sais kai paremmin ku olis jotain tekemistä.
Välil fiilis et oon hiukan yksinäinen ja tuntematon kaupunki. Mut mä selviän, oonha aina ennenkin selvinny tavalla tai toisella :)

Aku jäi miun exälle, ikävä on sitäki kova kuten monia monia ihania kavereitani jotka sinne Joensuuhun jäi! <3 Pakko yrittää tulla pian moikkaa teitä sinne!

Mitäs muuta mie oonkaa tehny täs välis kun vaa muuttanu ja lenkkeilly? :D
No, tuli tossa oltua Riston isän 60-vuotis synttäreillä heidän mökillään ja oli kyl kiva mesta. Sellanen söpö pieni mökki kylä :D 
Siel tutustuin suurin osaan Riston sukuun ja sen vanhempiinki ja tietenkin sen veljeä unohtamatta. 
On sillä kyl vaa hieno perhe! Kaikki tukee toisaan ja niil on keskenään niin lämpimät välit toisiinsa ja vanhemmat auttaa aina, ei ne jätä pulaan.
Ihailtavaa tuollainen perhe :)
Venetsialaisetki tuli tutuksi, oltiin silloinki heidän mökillään ja mä pääsin ekaa kertaa isoon veneeseen ja joo, mua pelotti aluksi ihan sikana mut sit se oliki super kivaa. Okei, mä en ees osannu pukee mitää pelastusliivejä ylleni vai mitkä pirun paukku liivit olikaan :D
Risto kalasteli ja saiki 3 ahventa ja 3 haukee ja mä nautin auringosta :)
Illal sitten kateltiin raketteja ja kokkoa koko porukalla :)

Kotiki saatu hyvin sisutettuu ja Riston vanhemmat sano että meillä on söpö pesä ja mulla on hyvä taulumaku plus sisustusmaku ;D

Kipeenäki oon kyl ollu, antibiootti kuuri just loppu ja nyt puskee syysflunssaa :/

Itsetunnon kanssa saan taas kamppailla, vihaan peilikuvaani taas päivä päivältä enemmän. Enkä oikeen osaa sanoa minkä tämän taas laukaisi :( Hetken meni jo niin että en ajatellut itsestäni mitään negatiivista mut kun katson ympärille, varsinkin jos ollaan isommalla porukalla liikenteessä, tunnen että olen porukan lihavin ja rumin ihminen. Miksi olen siis alkanu taas sorsimaan itseäni? Alkanu taas kontrolloimaan syömistäni ja juomistani ja tuijjottelee puntaria enemmän. Haukun jopa itse itseäni ihan ääneen läskiksi jne. Aivan kun en enään arvostaisi itseäni, aivan ku osa mua olisi kuollut tai se taistelu paremman elämän puolesta on loppunut että olisin luovuttanut. Mikä mulle on tullut? Mistä tää kaikki oikeen johtuu?
Mihin se mun sisällä ollut itsepäinen ja päättäväinen minä on kadonnu, se joka usko itseensä ja tiesi että pystryy mihin vaan jos uskoo itseensä tarpeeksi, mitä sille tapahtui?
Välil tuntuu että olen vain haamu siitä mitä olin joskus. Yritän hymyillä, yritän nauraa, yritän nauttii elämästä mutta esitänkö reippaampaa kuin olen? Vai olenko vain liian yksinäinen täällä?
Ehkä mulla on nyt vaa liikaa aikaa miettiä itseäni kun Ristoki pääsi siihen vartiointi koulutukseen ja oon ilonen että se pääsi. Ittee vaa harmittaa jumittaa nyt himas ku kaikki kusee :(

Turkin matkanki jouduin perumaan. Luulin kun ensin oli puhe että vaihdan matkustajaksi Riston että hän lähtee mut hitto, olis pitäny uskoo omaa vaistoo ja peruu se aikaa sitten. Seki harmittaa vietävästi, kerranki olisin päässy ulkomaille lomalle mut ei... Ehkä mua ei oo tarkoitettu lähtee ulkomaille.

Sit asia mitä oon pohtinu paljon ja olen tästä Ristonki kanssa puhunu ja parille ystävälle.
Onko mun elämän tarkoitus luopuu kaikesta jotta pääsen eteenpäin vai teenkö hallaa itselleni?
Miettii tätä mun ja Riston suhdetta. Mä luovuin Espanjan duunista vaa siksi että voisin kattoo voisiko mun ja Riston jutusta tulla jotain vakavempaa ja siitä tulikin. Mä luovuin koulusta,ystävistä jotta pystyin muuttamaan tänne Poriin ja meidän olisi helpompi olla yhdessä. Luovuin Turkin reissusta koska Riston ilmeestä näki että hän ei todellakaan halunnu että lähtisin sinne yksin tai exäni kanssa. Mistäs muusta mä oon luopunu, Akusta koska Risto on allerginen sille. 
Jos mun elämässä on tarkotus luopuu kaikesta mistä pidän niin vittuileeko elämä mulle kun se antaa mutta pakottaa luopumaan vai onko jotain parempaa edessä päin? En kuitenkaan halua olla se ainoa joka tekee uhrauksia, en suhtees en elämässäni. Nyt on muiden vuoro näyttää korttinsa!

Mut tällänen pieni päivittely, Risto varmaa tulee kohta kaupasta jonne se meni porukoittensa kanssa ja sit kai ehkä aletaa tekee safkaa tai sit vaa ollaa sohvalla ja ihmetellää maailmaa ja mä koitan saada kuumeen pois.

XOXO