maanantai 2. lokakuuta 2017

Tunteista puhuminen,voiko niistä puhua edes ääneen?

Olen täs tovin miettinyt miksi tunteista puhuminen on niin vaikeaa, miksi me teemme siitä niin vaikea?
Itse myönnän sortuvani ylireagointiin ja tunteen tutkimiseen enne kuin voin edes sanoo / näyttää sitä ja aika harva näkee niitä minun todellisia tunteita mitä sinä hetkenä käsittelen, on se vaa aina niin paljon helpompaa vain hymyillä ja näyttää että on kaikki hyvin.

Tosin olen myös oppinut sen että mulla on lupa näyttää ne joka ei todellakaan ole minulle helppoa koska olen oppinut pitämään ne piilossa suojamuurissani jonka yksi ihminen on nyt onnistunut läpäisemään, tavallaa se on pelottavaa mutta toisaalta niin ihanaa ku hänen edessään ole tavallaan täysin aseeton, ei mitään suojamuureja, ei mitää paineita mistään. Olen jopa voinut romahtaa hänen edessään ja itkee jota en todellakaa tee muiden edessä, sillä aina tottunu näyttää että olen vahva. 

Mutta miksi me teemme tunteista puhumisesta vaikeaa? Miksi melkein kaikki negatiiviset tunteet on vaikea näyttää? Suuttumuksen ja raivon me osaamme näyttää ja joskus jopa annamme sen kuulua niin että koko maailma sen tyylii kuulee mutta entä suru ja mielimaassa? Miksi ne taas on nii vaikea näyttää tai puhua, miksi yritämme piiloutua silloin ja esittää että mikään ei ole vikana? Onko syys se että esim. kuten minä olen oppinut että se on heikkouden merkki ja sitä ei saisi koskaan näyttää. Se ei pidä paikkaansa, sillä jos pystyy näyttää sen muille, uskaltaa sanoa sen ääneen on paljon vahvempi kuin uskookaan ja kyllä, silloin kun sulla on heikko hetki,tuntuu että koko maailma romahtaa, ei sinun tule jäädä yksin tunteittesi kanssa. Se että uskaltaa näyttää heikon hetkensä, tekee sinusta vahvemman, jopa tälläinen pässinpää ku minä olen sen alkanut oppimaan vihdoin.
Entä se hetki kun tietää että ei pärjää enää yksin, miksi avun pyytäminen on vaikeaa, miksi on nii vaikeaa näyttää myös se että ei pärjää yksin?  Ei siinä ole mitään hävettävää, kaikille tulee hetkiä kun tarvitsee apua ja vaikka se sana onki pieni, se on monelle iso kynnys,tiedän sen mutta uskaltakaa pyytää apua kun sitä tarvitsette, se ei ole heikkoutta se on vahvuutta. 
Entäs sitten positiiviset tunteet?
Ilo, onnellisuus, ihastuminen, rakastuminen, onnistumisen tunteet jne. 
Osa näistä onki helppo näyttää ja puhuu mutta osasta joskus vaikenemme mielummi emmekä puhu. 
Otetaan esimerkiksi ihastuminen. Meillä on joskus vaikeuksia myöntää että olemme ihastuneita johon kuhun ihmiseen koska pelkäämme että saamme siipeemme eli emme saa vastakaikua ja tällöin me suojelemme mukamas itseämme kun emme sano ääneen sitä. Kyllä, se voi kirpasta jos ei saa vastakaikua mutta et sä silläkää saavuta mitään jos olet ihan hiljaa. Ihastumista ei edes tarvitse näyttää aina sanoilla,sen voi tehdä teoillaki mutta se pelko että sattuu estelee meitä, pitäisi vaan olla rohkeampi.

Muuten meille on aikalailla nämä positiiviset tunteet helpompia käsiteltäviä kuin negatiiviset. Sillä usein me piilotamme negatiiviset tunteemme positiivisuudella, tavallaan rakennamme jonkun sortun estraadin ja olemme jotain ihan muuta kuin oikeasti olemme, näyttelemme kunnes olemme yksin ja yleisöä ei ole, silloin voimme antaa sen oikean tunteen ottaa vallan ja yrittää yksin käsitellä asiaa.

Se miksi nyt käsittelen tätä aihetta on se että olen joutunut pohtimaan omia tunteitani nyt todella paljon sekä huomaamaan että olen itsekkin välillä niitä jotka mielummi sulkeutuu kun puhuu, oli tunne mikä tahansa.
Ja se että halusin ottaa tämän esille, oli myös itselleni terapeuttista, tavallaan kun saan tätä teille purkaa, avaan uusia ovia itsellenikin, lupaa opetella puhumaan, en aijjo enää pelätä sitä mitä siitä seuraa.
Oli tunne mikä tahansa, ilo, suru,raivo, onnellisuus, rakkaus,pelko, häpeä jne jen. Meillä on lupa puhua niistä ja meidän kuuluu puhua niistä. 
Kuinka moni teistä uskaltaa ottaa haasteen vastaan ja alkaa opetella olemaan avonaisempi ja ottamaan sen rohkean askeleen ja näyttää / antaa kuulla tunteistaan? 
Sillä minä aijjoin, helppoo se ei tule olemaan mutta tiedän että minussa on sitä vahvuutta niin ku teissä kaikissa jos vaan niin päätätte, me kaikki ollaan vahvoja ja me kaikki voimme tehdä tämän ryhtiliikeen, ei anneta tunteista puhumisen enää olla se mörkö sängynalla, vai mitä? Voitetaan se mörkö yhdessä!

XOXO






lauantai 30. syyskuuta 2017

Oma vapaus, oma elämä

Hei taas kaikki!
Tiedän en ole kirjoitellut hetkeen mitään ja syykin on aika selitettävissä.
Erottiin Riston kanssa ja aika pian muutin sitten erilleni hänestä eikä mulla ole ollu konetta saatiko nettii millä päästä kirjoittelemaan teille yhtään mitään. Mutta nyt sekin asia on korjattu vihdoin :)

Minulla on nykyää uusi ihana asunto jossa olen asunut kohta 3kk, olen saanut nauttia vapaudestani ja siitä kun olen saanut mennä ja tulla niin kuin itse haluan, en ole tilivelvollinen kenellekkään tekemisistäni. Opiskeluistanikin nautin vaikka ryhmää vaihdankin. Olen saanut uusia ihania ystäviä joiden kanssa voin viettää aikaa ja jutella milloin mistäkin mitä mieleen nyt sitten tuleekin.

Toki tällä uudella matkallani olen myös menettänyt ihmisiä ympäriltäni mutta se kertoo että he eivät ole olleet oikeita ystäviä, sillä oikeat ystävät eivät käännä sinulle selkää oli tilanne mikä tahansa. 

Olen siis nauttinut sikkuna olemisestani vaikka en kiellä etteikö se olisi ihanaa kun vierelläni olisi se joku jonka kanssa jakaa kaikki, kertoo myös ne luurangotkin kaapista mitä muille ei ole kertonut ja ehkä olen tavannutkin sellaisen ihmisien. 
En mainitse hänen nimeään tässä mut voin kertoo että en ole aikaisemmin tavannut hänen kaltaistaan niin mahtavan persoonan omaavaa ja ihanaa ihmistä sekä avointa. Voidaan jutella ihan mistä vaa, meillä ei ole hiljaisia hetkiä, voidaa rennosti olla omaitsemme, ei tarvii hävetä mitää, ei pelätä mitään, tunnen jopa oloni turvalliseksi hänen seurassaan ja vaikka ollaanki hänen kanssaan tunnettu vain pari viikkoa, voin sanoa että luottaisin oman elämäni hänen käsiinsä. Silti en halua kiirehtiä asioiden kanssa vaan nauttii näistä uusista tunteista, oppia tuntemaan enemmän. Eli en käytä sanaa ihastunut vielä mutta kiinnostunut kyllä. Mutta ei hänestä sen enempää tällä kertaa ;)

Treenit on nyt jääny vähemmälle, kiitos selän joka paukahti mutta kuulma pian pääsen taas treenailee ja toisaalta olen kyl nauttinut tästä pelkästään olemisestakin mutta nyt pikkuhiljaa pää kaipaa takaisin salille ja omaan rutiiniin, ne ymmärtää joiden elämä pyörii aikaslailla salilla :D

Huolilta ja murheiltakaa ei ole vältytty mutta niistäkin on selvitty kiitos ystävien, varsinkin ihastuttavan naapuri vaimokeeni <3 Onneksi se toimii aina mun järjen äänenä ku meinaan töpeksii :D

En voisi oikeasti olla enempää kiitollinen erosta, se avasi minulle niin paljon uusia ovia, uusia tuttavuuksia ja uusia seikkailuja. Onneksi vihdoin löysin sen vahvuuden lähteä vaikka helppoo se ei ollut mutta nyt minun on helpompi hengittää ja helpompi nauttii elämästäni ja elää vihdoin omaa elämääni itseäni varten, tehdä asioita itseäni varten. Olen löytänyt sen kadonneen itseluottamuksenikin ja voin vihdoin olla se vahva ja upea nainen mitä olen kauan jo halunnut olla, se mitä oikeasti olen, en mikään fucking kynnysmatto jot poljetaan maanrakoon. Olen vihdoin sujut itseni ja menneisyyteni kanssa, mikään ei paina mieltäni enään, pää pystyssä ja selkä suorana voin kulkea uutta matkaani <3

Ensi kertaan murut ja muistakaa, te olette upeita juuri sellaisina kuin olette sekä vahvoja, älkää antako kenenkään koskaan väittää toisin, älkää toistako minun virheitäni <3

XOXO


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Hyppy pelottavaan tuntemattomaan ihanuuteen

Tiedän tiedän ja tiedän, aikaa taas kulunut kun kirjottanu tänne mutta olen nyt tarvinnut aikaa itselleni, aikaa selvittää pääni. Löytää se oma polku, oma elämä ja enne kaikkia se mitä oikeasti tahdon.

En tajua kuin tähän meni kaksi saakelin vuotta tajuta että Risto ei ole mulle se oikea, ei sillä etteikö meil ollu hetkemme mutta jos olen kerrankin rehellinen itselleni ja omille tunteilleni niin en ole ollut hänen kanssaan melkein vuoteen edes onnellinen. Miksi siis jäädä sellaiseen joka vaan satuttaa ja rikkoo minua sisältäpäin ja hajoittaa psyykkeeni.
Miksi olla ihmisen kanssa joka ei arvosta niitä pieniäki asioita mitä olet tehnyt toisen eteen, ihmisen jolle pelaaminen on kaiken a ja o, ihminen joka käy töissä mutta kotona ei voi tehdä mitään, puhumattakaan yhdessä.
Kyllä, tiemme tuli päätökseen ja oikeastaan siitä saan kiittää Enni sua että taoit mun päähän järkeä, sä näit jo kauan että en voinut hänen kanssaan hyvin, sä sait miut tajuamaan että mieki ansaitsen olla onnellinen ja tulla kohdelluksi oikein, ei minään kotiorjana. Mun ei kuulu voida pahoin tai olla ahdistunut toisen kanssa saatiko olla stressaantunut kokoajan. 
Kiitos Enni oikeasti siit kaikesta tuesta mitä saan sinulta nyt kokoajan ja avusta, olet mulle se rakkain ihminen maanpäällä <3

Mikä se hyppy tuntemattomaan ihanuuteen on, no minäpä kerron.

Nyt siis tosiaan etsitään omaa asuntoa jotta pääsisin aloittamaan oman elämäni puhtaalta pöydältä. Voin keskittyy vaan omaan elämääni, kouluun, ystäviin. 

Kaikki niin uutta ja jännittävää mutta päivä kerrallaan ja yksi huoli kerrallaan ja turha stressi pois ja puhuu toisen kanssa ni eiköhä ne siitä :)

Ja tosiaan pääsin vihdoin opiskelemaan alaa mitä tosissani haluan tehdä!
Pääsin Poriin Hotral eli Hotelli,-ravintola ,- sekä gaterkia-alalle jossa tarkoitus erikoistuu Tarjoilija/baarimikoksi <3
Vihdoin vihdoin <3

Mut nyt pakko lopetella koska ajatukset meni hetki sitten solmuun , nyt pienin askelin kohti hyppyy uusiin seikkailuihin ja olla onnellinen kun löytänyt itsensä vihdoin ja siit saan kiittää ihania ystäviäni Ennii ja Juusoo ja se että nalleki jaksanu kuunnel mua ja tukenu kokoajan <3
En selvis ilman teitä <3

XOXOX






PS. Kiitos Enni tästä kuvasta <3 Sopii niin täydellisesti nytten <3


maanantai 24. huhtikuuta 2017

On aika pysähtyä ja aloittaa uudelleen

Joskus on vaa pakko pysähtyä miettimään mitä sitä oikeen elämältään haluaa ja mitkä on ne omat tavoitteet, sellasiai mitkä on vaan itseään varten ei muita.

Oon täs jokin aika sitten havainnut että en ole elännyt elämääni itseäni varten, en ole asettanut tavoitteita vain itselleni. Olen liikaa asettanut muita ihmisiä itseni edelle, antanut enemmän muille aikaa kuin itselleni. Tämän vuoksi olen ollut viime aikoina erittäin stressaantunut, kadottanut innon liikuntaa koska keskityin sielläkin enemmän auttamaan muita, en kesittynyt omaan treeniin ja pikku hiljaa se alkoi tuntuu pakkopullalle.

Avauduin tästä asiasta mun personaaltreinerille Ilkka Santahuhdalle joka sitten laittoi minut kirjoittamaan hänelle mitkä on ne minun omat tavoitteet.
Helppoo se oli alkuun laittaa " Pudottaa painoa ja saada lihaksia, mitä muuta kuvittelit", mutta ei se ollut ainoo asia. Tajusin että mulla on muitaki tavotteita. Parempi minä kuva, itseluottamus takaisin ja olla onnellisempi sekä saada pää mukaan tähä projektiin. Laittaa itseni nyt numero ykköseksi, lakata huolehtimasta kaikista muista ja pitää nyt huolta itsestäni.
Ilkka sitten loiki minulle uuden treeni ohjelman ja teki vielä viikko suunnitelman sekä sovittiin että pyrin käymään salilla nyt yksin enimmäkseen sekä lenkil jotta saisin sen nautinnon takaisin enkä stressaantuisi muiden tekemisistä. Neuvoo toki voin toki edelleen jos osaan ja tarvittaessa lähtee salille yhdessä käymään kaverina ohjelmaa läpi mutta nyt on aika vähentää heidän kanssaan siel oleminen ja löytää muita tapoja viettää heidän kaa aikaa.
Tätä projektii on nyt takana viikko ja olo on oikeasti paljon parempi. Nautin taas salilla käynistä sekä lenkillä käynnistä, viikossa paino putosi 3,4kg ja en ole enää niin stressaantunut, tulen jopa salilta pois hymyillen enkä kiukkusena.

Se on hassuu kuinka pienet asiat vaikuttaa omaan mieleen todella paljon, 3 kertaa viikos sali, 2 lepopäivää ja 2 lenkkeily päivää. Enne se meni mulla et sali ja lenkille tai juoksee mutta nyt ku oon noudattanu tota ja en sano että olisi ollut helppoo, on ollu aikaa miettiä itseäni, asettaa niit omia tavotteita, saada se oma ääni kuulumaan.
Tietty on välil tilanteita ku tuntuu että joilleki saa vääntää ne ratakiskotki ympäri että jotku asiat mun on vaa nyt toistaiseksi parempi tehdä yksin, en voi auttaa muita jos en itse voi hyvin. Mun on ensin saavutettva se oma hyvä olo, ei se hetkellinen hyvä olo vaa se pidempi aikaisempi ja se että mulla on kunnolla voimia auttaa muita ilman että mulla palaa se viimeinenki käpyvarasto ja sit räjähdetään ja on tyylii sadas maailmansota menossa kaikkien kanssa.

Olen alkanu nauttii tästä että mulla on kerranki aikaa itselleni, en pode huonoo omaatuntoo jos en mene salin jälkeen vielä illalla lenkille vaa jäänkin kotiin lukemaan kirjaa, oon alkanu nauttii ruuastaki ja nyt ne viljat onki helppo ohittaa kun todettii toi keliaakia kaksi viikkoa sitten.

Mulla on tunne, että mun elämässä on nyt alkamassa uusi tarina ja sen päähenkilönä olen minä, vahvempi minä joka asettaa oman elämänsä ykköseksi ennen kuin alkaa huolehtimaan muista.
On mukavaa hymyillä ja tietää että tulen pystymään tähän, nyt on mun aika ei muiden, minä teen itse omat päätökseni ja ne tulee olee sellaisia mitkä on minulle tärkeitä, tulen tekemään asioita mitä itse haluan tehdä, en niitä mitä muut haluaisivat minun tekevän. Nyt on vihdoin aika ottaa oma elämä haltuun ja olla sen päälikkö.

Ensi kertaan!

XOXO



tiistai 21. helmikuuta 2017

Risti riitaisissa tunnelmissa

Sitä sanotaan että monet hehkuttaa omaa parisuhdettaan vain silloin kun ollaan onnellisia tai että monet pitää kulisseja yllä kun ei haluta muiden näkevän kuin huonosti menee.
Itse samaistun nyt tähän viimeisempään.

Riston kanssa ei nyt oikeen mee hyvin, tuntuu et joka aamu herään kiukkuisena ja tietäen mitä päivä tulee pitämään sisällä. Kuntosali, ruoka ja hiljaisuutta.
Ai miksi hiljaisuutta?
No, olen viimeaikoina kiinittäny huomion siihen että vaikka yrittäisin puhua toiselle niin olo on kun puhuisit seinälle, et kihlatullesi.
Missä herran huomio siis enemmä on. No, tietokoneella, puhelimessa ja televisiossa ja kyllä jopa jääkaappi saa enemmän huomiota kuin minä.
Eli siis meidän ongelma ollu nyt se että me ei tehdä mitään yhdessä, eikä minusta tunnu enää siltä että minua halutaan tähän suhteeseen yhtä paljon kun minä olen yrittänyt.

Kuten ystäväni Enni joskus sanoi minulle; 
"Suhde on kahden kauppa, sitä tulee yhdessä hoitaa ei yksin."
Ja se on totta, jotta suhde toimii,molempien tulisi tehdä töitä sen eteen, ei vaan sen toisen.

Ja tiedän, ei ole olemassa täydellistä parisuhdetta, jokaisessa on jotain säröjä. Eikä ole olemassa sääntöjä täydelliseen suhteeseen sillä jokainen suhde toimii erillä tavalla.

Se mitä ajan takaa on kai se että en ole enään oikeen onnellinen, en ainakaan tämän henkilön kanssa joksi Risto on muuttunut.
Risto oli ennen kauheen huolehtivainen, kohtelias, innostu tekee asioita yhdessä, energisempi ja positiivisempi. Nykyään näen hyvin harvoin sitä puolta hänessä ja olen jopa alkanu miettii että onkoha hänkään onnellinen minun kanssa sillä tiedän että olen itsekkin muuttunut ja paljon.
Olen surullisempi ja onneton ku ennen sekä kiukkusempi.

Voiko sitä alkuaikaa saada takaisin, niitä kahta ihmistä jotka kohtas festareilla. Kun minä olin sata varma että Risto on playeri ja idiootti mutta tietyn lauseen jälkeen halusin oppia tuntemaan enemmän ja näkemään millainen ihminen hän oikeasti on.  
En unohda ikinä sitä hetkee ku hän veti yhtäkkii sivuun ja tokasee:
" Sun silmistä näkee että säki olet kokenut kovia"
Ja puffh, jätkä hiihtelee muualle ja mä jäin monttu auki tuijjottaa et mitä just tapahtui :D
Kun oikeesti oltiin aidosti kiinostuneita toisistamme, kuunneltiin ja puhuttiin. Vietettiin aikaa yhdessä ja tehtiin kaikkee yhdes, voiko sitä saada enää takaisin vai oliko se juuri sitä alkuhuumaa ja uteliaisuutta sekä alku intoa? Onko meille ny vaa kohdistunut se arki? 

Siis en haluu nyt vaa morkata Ristoo ja antaa siit kuvaa et olisi jotenkin huono ihminen, hän vaa vähä kaipaa pientä ryhti liikettä jos hän vain sen ymmärtäisi.
Osaa se välillä yllättää ja yrittää näyttää että välittää mut harmi vaa että se kestää vaan hetken.

Olenko minä jotenki vaativa kun toivon saavani enemmän huomiota, enemmän yhteistä aikaa eikä vaa silleen et maataan eri sohvilla ja tuijjotellaan televisiota. Vaan tehtäisiinki jotain yhdessä, muutakin ku pelataan pari erää korttii ja se oli siinä. Vaadinko liikaa? Onko se liikaa vaadittu et mies välillä keksii tekemistä eikä aina kysyisi mitä sinä haluat tehdä ja kun ehdotat niin ei kelpaa.
Onko vika siis sittenkin vai minussa?

Tätä kaikkee miettiessäni, olen alkanut miettii myös eroa. Tiedän että jos asiat ei ala muuttuu, en voi jäädä tähän. En halua että minuun sattuu enää, en haluu enää havahtuu jään reunalta miettimästä kuin se vesi on houkuttelevan pimeää ja tajuta kuin paha olla mun on. En haluu tuntee enää näin, en halua pelätä itseäni enkä tulevaisuutta.

Rakastan Ristoa suuresti, osaa se oikeesti välil olla ihana ihminen mut kaipaan sitä mitä meillä oli ennen. Sitä intohimoa, turvallisuuden tunnetta, yhteistä aikaa ja tekemisiä. Kaipaan sitä Ristoa joka oli huoleton, onnellinen, iloinen, sosiaalinen, pelleilevä ja ennen kaikkea huomioon ottava. Minne se ihminen on kadonnut?

Tiedän että hän ei tykkää että puran ajatuksiani blogiin ja toivon että hän ei näe tätä tekstiä niin että olisin jo päättänyt lähteä vaan enemmänki meidän suhteen hätähuutona.
Meidän on aika yhdessä ruvettava korjaamaan suhdettamme jos haluamme jatkaa yhdessä, ainaki minä haluaisin mutta en voi kaikkee yksin korjata.

Nyt o pakko lopetella, on aika sairaanhoitajalle kohta, blääh, ei nappaa yhtään taas uus antibiootti kuuri....

Yritän taas kirjoitella pian!

XOXO
                                          Riston yllätys kun tulin salilta, kynttilä päivällinen <<3
                                                

                                          

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mansesteri - Maskin Alta

Kuten otsikko jo kertoo, tehdään pieni levyarvostelu Mansesterin uusimmasta albumista Maskin Alta.

Sain noin pari viikkoo sitten ennakkoon kuunneltavaksi tämän hyvin mielenkiintoisen albumin mutta jakaa mun ajatuksia levystä hiukan ristiin rastiin, pidänkö tästä vai en. 

Pidin levyn monipuolisuudesta mutta toisaalta ehkä tähän oli hiukan liikaa sekoitettu muutakin genrejä.
Ottaen kuitenkin huomioon Mansesterin aikaisempi tyyli joka on ollut enemmän hiphop/räppi.
On silti hienoa kuulla että Mansesteri kokeilee jotain uuttakin tyyliä, enemmä ns. rokahtavaa ja saada silleen tavoiteltua uusia kuulioita.
Albumilla vierailee paljon muitakin artisteja esim. Juju, Assi Ilona ja Costello Hautamäki sekä Jussi Aaltonen. On hienoa huomata että albumilla myös vierailee ei niin tunnettuja artisteja kuten Melu ja Mitja Lepistö.
Levyn huonoja puolia kuitenkin oli ehkä omasta mielestä joidenkin biisien miksaus. Esimerkiksi Katso mua biisissä. Biisi oli siis muuten todella hyvä mutta jostain syystä se oli miksattu niin että sanat jäivät musiikin alle. En tiedä onko se tarkoituksella tehty niin mutta hyvin ikävää yrittää kuunella biisin sanomaa/sanoja kun ei niistä saa oikeen kunnolla selvää muuta kun kertosäkeessä.
Se mikä juuri jakaa ajatukseni ristiriitaiseksi tässä albumissa on se että tällä ei ole selkeää tyyliä. Tarkoitan sillä että tässä on sekoitettu rokahtavaa ja vanhaa Mansesteri tyyliä sekaisin.

Erityisesti suosittelen kuuntelemaan seuraavat kappaleet:

- Downshiftataan feat Juju. 
Ihan Jujun äänen vuoksi ja kappaleest tulee mieleen miten rentoudutaan kaveriporukalla ilman mitään sosiaalista mediaa tai ilman mitään muita sosiaalisia paineita. Nautitaan ja rentoudutaan sekä eletään hetkessä.

- CVII 
Siis tää vaan iski muhun. En osaa oikeen selittää miksi tykkään tästä mut mä vaan tykkään. Tässä biisissä on vaan sitä jotain.

- Kuumottaa
Repesin tälle biisille niin nauraa että meinasin tipahtaa tuolilta. Jos Antti Tuiskuu voi jollain hauskalla tavalla morkata tai Robinia niin tässä se oli. Että jos haluat piristää ihmisten päivää tai saada heidät nauramaan, ni tämä on se biisi!

- Pintaa syvempään feat. Assi Ilona
Kappaleessa on loistava sanoma ja tyyli mutta itse en henkilökohtaisesti vain oikeen pitänyt Assin äänestä. Ei vaan mielestäni oikeen sovi tähän kappaleeseen.

Kokonaisuudessa levy oli mielenkiintoinen ja yllätyksellinen koska tässä oli jotain uuttakin kokeiltu. Se että uutta tyyliä oli kokeiltu albumilla oli iso plussa vaikka rakas levysoitin taisi tykätä vähän huonoa. Taisi olla levyn biisit liian kovaa matskuu sille, R.I.P rakas soitin :D
Kouluarvosanaksi annan 8 1/2 koska levyllä oli kolme loistavaa boonus biisiä ja eihän kukaan voi täyttä kymppiä saada, aina pitää jättää parantamisen varaa.

Levy tosiaan julkaistaan  31.1.2017 ja sen voi tilata osoitteesta: http://bit.ly/maskinaltatilaus
Julkaisupäiväksi tulossa myös levykauppa Äxään sekä Spotifyyn



 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Että sellaista

Viikko vierähtäny aika semisti, mitä ny pää täynnä ajatuksia ja unta ei tahdo saada.

Oon alkanu miettii olenko Ristolle enää se oikea, riitänkö hänelle sellaisenaan kuin olen, pysyykö tää meidän juttu enää oikeen kasassa vai ollaanko oikeesti alettu etääntyy toisistamme niin paljon että ei enään edes oikeen tunneta toisiamme.

Kaikki yhteinen kadonnut, Risto sanoo että ei sitä aina tarvii yhdessä tehdä mitään ja tarviiko mitään yhteistä edes olla, voi se suhde toimia ilman yhteisiä juttuja.
Ei, ei minusta. Minusta jokaisessa suhteessa kuuluisi edes pari yhteistä juttua olla jota tehdään yhdessä. Edes se yksi yhteinen harrastus mut ei meil oo.
Mie käyn mielelläni salilla ja lenkillä jopa talvisin. Risto lähtee lenkille enimmäksee vain kesäsin ja syksyisin, talvisin ei missään nimessä kun muka liian kylmä. Mie pelaan mielelläni korttipelei ja lautapelei, niitä vanhoja lautapelejä, Risto yllättäen sanoi ettei välitä niistä.
Mitä siis Risto tekee, käy sillon tällö pelaa isänsä ja veljensä kanssa sulkapalloa, pelaa tietokoneella tai puhelimella. Kesäsin se käy kalassa ja frisbeegolfaa ja mie joskus lähen sen mieliksi mukaan vaikka en itse niin siitä välittäisikään. Mut tekeekö Risto miun suhteen poikkeuksia? Ei, ei ilman kauheaa sotaa jos edes silloinkaan.
Alan vaan olla hiukan turhautunut tähän kaikkeen. 
Ainoo mitä tehää yhdes on ehkä kerran 3kk sisää käydää leffas ja kahvil, whoo...
Eli varmaan ymmärrätte pointtini miksi alan turhautuu....

Olis vaa kiva saada se alku huuma takaisin, se ku tehtii yhdes paljon kaikkee ja kaikki oli niin ihanaa ja mahtavaa ja Risto huomioi minuaki enemmä, voiko sitä aikaa saada millää enää takaisin vai onko ne vaa muistoja? Joko näin vuoden sisään se pirulaisen parisuhden arki tulee esiin vai onko peli menetetty kokonaan? Ollaanko oikeesti vaa nii kasvettu erillemme? Miten tän kaiken voisi viel pelastaa vai taistelenko yksin tuulimyllyjä vastaan?

Muutenki tää viikko on tuntunu kauheen yksinäiselle. Kaikilla menoo jossain ja Risto no niin ku jo kerroin, nörtteilee omis maailmoissaan. Saa välil miettii et oiskoha hänki onnellisempi jonkun toisen kanssa kuin minun kanssa.

Oon koko tän viikon yrittäny vaa paeta omia ajatuksiani treenaamal hulluna salilla. 
Tosiaan 13.1 miulla oli Ilkan kaa kunnon rääkki treenit ja nautin vaik sattu ihan hulluna ja välil teki mieli vaa juosta oksentaa mut kai oon itsetuhonen ku kestän sen ja haluan kestää. Tavallaa saa sen kaiken sisäisen kivun fyysiseksi ja unohtaa kaikki paska mitä pääs menee. Kaikki ihmissuhdeongelmat, ongelmat itsensä kanssa, kaiken ja keskittyy vaa purkaa kaikki ne energiat treeniin. Päätin nyt aloittaa uudellee torstaisin sen circuitin, edes kerran viikos sellanen rääkki itselle et oksat pois. Joku huutaa sulle et jaksat ja anna mennä. Edes kerran viikos sais olla ylpee itsestään et mie tein sen, mie kestin sen!
Mut tosiaa lauantaina 14pv tais salil vähä venähtää...
Piti tehä vaa crossfit woodi ja rinta,-olkapäätreeni mut ku oli vähä virtaa ni päätin tehä viel vähä jalkoja ja ku sain ne tehtyy ni ajattelin et miksi ei tehä viel vatsat siihen lisäksi ku energiaa on. No, kaikkeen tohon meni 2,5 tuntia ja enkä tuntenu edes olooni väsyneeksi, olisin vaa halunnu jäädä sinne ja treenaa lisää. Tai sit totuus oli vaa se että en vaa halunnu tulla kotiin istuu sohvalle ja tuijjottaa telkkarii.
Kuten Risto aina sanoo  "Jos kaipaat tekemistä, keksi itsellesi, ei sen tarvii aina olla yhteistä"....

Mut jotain ihanaa tällä viikkoo on tapahtunut!
Lauantaina maailman ihanin ja rakkain ystäväni kävi kylässä ja kertoi aivan mahtavan uutisen jonka ansiosta hymyilin koko päivän! Hän muuttaa Jyväskylästä Poriin <3 
En malta millään odottaa että hän on tääl, rakas Enni <3

Ens viikko tulee olee todella tiukka. Ma-Ke salitreenii, To circuit ja Pe-La salitreenii ja todella tiukka ruokavalio.
Kiitos näiden ihanien menkkojen ansiosta en ollut tällä viikkoo laihtunut yhtään vaa olo on ku milläki fucking pullasorsalla mutta ens viikol painetaa niin täysil ku vaa voidaan. Ei anneta kenenkää estää tai tulla tiel, jos tulee,ajetaan se pois.
Mie oon päättäny et 5,5 viikkoo tuun kestää ja tuun voittamaan. Ei sitä ihanne kroppaa saada ilman kunnon rääkkiä ja mulla ku siihe on viel matkaa mutta aika kuluu loppuun.
Mutta mahtavien tukuijokkojen ansiosta tuun pääsee maaliin.
Ainaki Ilkka tulee potkii mua nii paljon eteenpäin et huh huh. 
Voin sanoo et vihaan mut lopussa sanon rakastavani sitä olotilaa mikä siit tulee, se on vaa jotenki nii ihanaa. Parempaa kui huume tai alkoholi tai suklaa. Se ku joka ikinen lihas huutaa, suhu koskee ja tekee jopa pahaa mut se tunne, se on se voittaja olo ;)
Ehkäpä ensi kerral ku treenaan Ilkan kanssa ni voisin pyytää sitä ottaa vähä kuvia mitä me tehään jos muistan, en usko näyttäväni niis kauheen hehkeel mut ei sil oo välii :D

Mut näihin tunnelmiin ja ihmeellisiin sekaviin fiiliksiin päätän tämän kirjoitukseni.
Palataan taas ensi sunnuntaina!

XOXO





tiistai 10. tammikuuta 2017

Olisi aika herätä henkiin

Tiedän tiedän, on menny taas enemmän kuin liikaa aikaa kun olen tänne viimeeksi kirjoitellut ja en edes osaa keksiä mitään järkevää syytä muuta kuin laiskuus, jep NOLOA!

Tosiaan,vuosi on vaihtunut ja viime vuoden loppu oli kieltämättä vauhdikas,varsinkin joulukuu.
8.12.16 Lähdimme sitten Riston kanssa vihdoin Espanjaan viikoksi, oltiin Las Meloneeraksella ja sää suosi meitä paremmin kun olisi voinut toivoa. Lämmintä oli parhaillaan +35 joten en valita. Tuli nautittuu lomasta oikeen kunnolla,ehkä liikaakin kun tulin sit laiskaksi treenien suhteen ja oli tosi vaikeaa päästä takaisin omaan rytmiin. 
Joulu sit menikin Riston porukoilla ja uusi vuosi meni Riston kanssa kahden ja muutaman hyvän ystävän kanssa. 

Sain viime vuonna kaksi erittäin rakasta ystävääki itselleni, Sanna ja Sara. Heidän kanssaan aika lentää siivil ja voidaan niin jutella kaikesta keskenämme ja tiedän että heihin voin luottaa aina,tilanteessa kuin tilanteessa <3
Sain pari muutakin hyvää kaveria viime vuonna mutta en ole niin paljoa heidän kanssaan tekemisissä kuin näiden kahden ihanan naisen kanssa <3

Nyt kun vuosi vaihtui,tein itselleni lupauksen aloittaa uudelleen tämän treenaamisen ja painonpudotuksen ja keskityn omaan hyvinvointiini. 
Kyllä, olen siis päässyt hiukan lihoamaan, aamulla paino oli 82.3kg, ei hyvä ei mutta tästä on vaan suunta alaspäin ja parempaa vointia. Tavotepainoon siis on matkaa 17,3kg mutta en stressaa, kyl se sielt sit tippuu kun treenaa ja muistaa seurata mitä sinne suuhunsa laittaa  ja onhan mulla omat zemppaajani ja jopa perseelle potkija, Ilkka siis edelleen kuvioissa ja olisi nyt 13.1.17 pitkästä aikaa yhteinen treeni hänen kanssaan, voi mikä rääkki siel liekkää minnuu odottaa mutta voittajana siitäkin selvitään!

Riston kanssa menee ihan hyvin. Niin ku joka suhteessa on ylä,-ja alamäkiä mut yhdessä neki voitetaan kun vaa on molemmilla sitä tahtoa.
3.1.17 Tuli vuosi täyteen kun ollaan oltu kihloissa.
En sano että tää meidän yhteinen elämä saman katon alla olisi ollut mitää ns. kivaa vuoristorataa, enemmänki tahtojen taistoo, maanjäristyksii, huutoi, itkui, epätoivoo mutta aletaan päästä niistä yli ja suunta kohti parempaan tulevaisuutta, ainakin toivon niin.

Mitäs minä sitten?
Olen työtön ja vailla opiskelupaikkaa.
Lensin koulusta pihalle koska opettajani ei vaan oikeen pitäny miusta kun en halunnu miksikään teurastajaksi ja tajuisin kesällä että jos jotain haluun tehä ni joko liikunnallista tai baarimikon hommia, ne on niit mistä tykkään joten keväällä haen sit kouluihin taas jälleen.

Draamalta en ole elämässäni voinut välttää. 
Silloin ku tutustuin Sannaan ja Saraan, oli kuvioissa kolmaskin muijja, sanotaan häntä ny vaikka Milla, en viitsi hänen oikeaa nimeä kertoa ettei tule enempää paskaa niskaa mitä tää henkilö on saanu jo aikasekseen.
Milla oli meistä se epävakaisin tapaus. Suuttu pienistä asioita todella herkästi. Esim. Hän kertoi meille avoimesti että on ollut suhtees naimisissa olevan miehen kanssa ja näytti meille tämän vaimon kuvan, Meni alle viikko ku tapasin erään ystäväni sanotaan nimeksi Jussi. Jussi sitten taas oli kertonu joskus jotain jostain Millasta mut en silloin osannut yhdistää näitä kahta mut anyway, Jussi alkoi taas puhuu hänestä jolloin kysyin olisiko hänellä näyttää vaimostaan kuvaa. Järkytyin, se kuva oli tismalleen sama kuin se mitä Milla oli näyttäny ja haukkunut. Tietty kerroin Millal yksityisesti että satunki tietämään tämän kyseisen naimisissa olevan jätkän ja siitähä se soppa sitten syntyi. 
Ensin hän kielsi mainitsemasta itseään ja haukkui miut pystyy ja väittä nauraneensa Sannan ja Saran kanssa miunulle. Sitten se sano et voin Jussille sanoa että olemme samassa ns. neljän naisen illallis ryhmässä jonka hän oli perustanut. Kun kerroin, no voitte vaa arvata. Yhtäkkiä en olisikaa saanu sanoa mitään jne. Ja siit alkoi hänen vihansa minuun.
Sit yksi ilta mentiin Saran kanssa katsomaan Jack Björklundin esitystä kun voitin kahdet ilmais liput sinne ja esityksen jälkeen mentiin paikalliseen pubiin muutamalle. Jussi kyseli mitä teen ja kerroin et olin Saran kaa istumassa muutamalla ja kysy saako liittyy seuraan. Kysyin Saran mielipidet ja se sopi sille. Niimpä Jussi liitty seuraamme ja Sara kertoi et tietää myös Millan ja et on samassa porukassa. Siit se helvetti sit lähtiki irti. Sara ei olis saanu mainita mitää Millasta kenellekkää enkä minä. Milla veti ihan hirveet pultit ja aiheutti kaikkee paskaa tuon jälkeen.
Jussi sai lähestymiskiellon ja mie ny oon vaa saanu kuulla kui mulla o muka suhde Jussiin jne. Tätä tyypillistä teinidraamaa. Kaiken huippu, muijja on samanikäinen kuin minä mut käyttäytyy ku mikäki 15-vuotias kakara. Mut ei siit draama kuviosta enempää, jos alkasin enemmä selventää,tekisin oman romaanin tästä aiheesta :D

Muuten minulla menee ihan jees. 
Käyn Sannan kaa salilla ja olen yrittänyt alkaa luomaan uusia ystävyys suhteita ja sosiaalisoitumaan.
Ajatellu et aloittaisin Cirkuitin uudestaan, se ku on jääny vähä tauolle.
Lopettaa dokaaminen taas hetkeksi ja keskittyy vaa tähä projektii ja päästä kesäkuntoon vihdoin ja hemmetin viimein. Onha tää kohta ollu 2-vuoden projekti :D
Mieli ala on mitä on, eli ns. tyypillinen naisen mieliala. Välil hymyillää kaikil ja sit naps ja ollaanki kaikille kusipää mut pyrin kyl olemaan enemmä kiva kaikille mutta päätin että en ala enää kaikkia mielyttää, onha kysees kuitenki minun elämä, ei muiden. Joten se mistä tulee hyvä olo menee etusijalle tästä eteenpäin eli treenaaminen. 
Sain siihenki uut buustii ku lähdin kisaamaan painonpudotuksesta pienes ryhmäs ja oon päättäny voittaa tämän, ainaki mielessäni :D

Ruokavalio siis koostuu enimmäksee salaatista,kasviksista,liha/kana/kala, bataatista, maitorahkasta ja herasta sekä marjoista <3 
Nyt pysyttävä tiukkana ;)

Tein tänää ihan ensimmäistä kertaa bataatti burgerin ja voin sanoo et mie olin myyty sille! 

Ohje:

Leikkaa kaksi bataatti viipaletta ja laita niihin neitsyt oliiviöljyä ja paista uunissa 225 asteessa n. 15min.
Tee naudanjauhelihasta n. 80g pihvi, mausta oman maun mukaan, mitä tulisempia, sen parempia.
Kun alat kasaa, laita aamupalajuusto ( 5%) , ananas ja pihvi bataattien välii ja nauti <3 
Voin sanoo että on meinaa törkeen hyvää.
Itse pistin bataatti siivut pieneen pussiin, kaadoin öljyn, laitoin vähä ruususuolaa ja valkosipulia ja pyöräytin nii et mausteet tarttui niihin kiinni enne paistamista, suosittelen!

Mutta kai miun on aika tälle iltaa lopetella ja yrittää palata koneen äärelle jälleen sunnuntaina kun punitus ohi, pitäkää peukkuja miulle et se menee hyvin!
Ja lupaan yrittää kirjoittaa nyt enemmän, jos ei kuulu, saa tulla linjojen kautta vaikka pakottaa koneen äärelle ;D

XOXO

                                                              Me Espanjassa <3
                                                               <3