maanantai 2. lokakuuta 2017

Tunteista puhuminen,voiko niistä puhua edes ääneen?

Olen täs tovin miettinyt miksi tunteista puhuminen on niin vaikeaa, miksi me teemme siitä niin vaikea?
Itse myönnän sortuvani ylireagointiin ja tunteen tutkimiseen enne kuin voin edes sanoo / näyttää sitä ja aika harva näkee niitä minun todellisia tunteita mitä sinä hetkenä käsittelen, on se vaa aina niin paljon helpompaa vain hymyillä ja näyttää että on kaikki hyvin.

Tosin olen myös oppinut sen että mulla on lupa näyttää ne joka ei todellakaan ole minulle helppoa koska olen oppinut pitämään ne piilossa suojamuurissani jonka yksi ihminen on nyt onnistunut läpäisemään, tavallaa se on pelottavaa mutta toisaalta niin ihanaa ku hänen edessään ole tavallaan täysin aseeton, ei mitään suojamuureja, ei mitää paineita mistään. Olen jopa voinut romahtaa hänen edessään ja itkee jota en todellakaa tee muiden edessä, sillä aina tottunu näyttää että olen vahva. 

Mutta miksi me teemme tunteista puhumisesta vaikeaa? Miksi melkein kaikki negatiiviset tunteet on vaikea näyttää? Suuttumuksen ja raivon me osaamme näyttää ja joskus jopa annamme sen kuulua niin että koko maailma sen tyylii kuulee mutta entä suru ja mielimaassa? Miksi ne taas on nii vaikea näyttää tai puhua, miksi yritämme piiloutua silloin ja esittää että mikään ei ole vikana? Onko syys se että esim. kuten minä olen oppinut että se on heikkouden merkki ja sitä ei saisi koskaan näyttää. Se ei pidä paikkaansa, sillä jos pystyy näyttää sen muille, uskaltaa sanoa sen ääneen on paljon vahvempi kuin uskookaan ja kyllä, silloin kun sulla on heikko hetki,tuntuu että koko maailma romahtaa, ei sinun tule jäädä yksin tunteittesi kanssa. Se että uskaltaa näyttää heikon hetkensä, tekee sinusta vahvemman, jopa tälläinen pässinpää ku minä olen sen alkanut oppimaan vihdoin.
Entä se hetki kun tietää että ei pärjää enää yksin, miksi avun pyytäminen on vaikeaa, miksi on nii vaikeaa näyttää myös se että ei pärjää yksin?  Ei siinä ole mitään hävettävää, kaikille tulee hetkiä kun tarvitsee apua ja vaikka se sana onki pieni, se on monelle iso kynnys,tiedän sen mutta uskaltakaa pyytää apua kun sitä tarvitsette, se ei ole heikkoutta se on vahvuutta. 
Entäs sitten positiiviset tunteet?
Ilo, onnellisuus, ihastuminen, rakastuminen, onnistumisen tunteet jne. 
Osa näistä onki helppo näyttää ja puhuu mutta osasta joskus vaikenemme mielummi emmekä puhu. 
Otetaan esimerkiksi ihastuminen. Meillä on joskus vaikeuksia myöntää että olemme ihastuneita johon kuhun ihmiseen koska pelkäämme että saamme siipeemme eli emme saa vastakaikua ja tällöin me suojelemme mukamas itseämme kun emme sano ääneen sitä. Kyllä, se voi kirpasta jos ei saa vastakaikua mutta et sä silläkää saavuta mitään jos olet ihan hiljaa. Ihastumista ei edes tarvitse näyttää aina sanoilla,sen voi tehdä teoillaki mutta se pelko että sattuu estelee meitä, pitäisi vaan olla rohkeampi.

Muuten meille on aikalailla nämä positiiviset tunteet helpompia käsiteltäviä kuin negatiiviset. Sillä usein me piilotamme negatiiviset tunteemme positiivisuudella, tavallaan rakennamme jonkun sortun estraadin ja olemme jotain ihan muuta kuin oikeasti olemme, näyttelemme kunnes olemme yksin ja yleisöä ei ole, silloin voimme antaa sen oikean tunteen ottaa vallan ja yrittää yksin käsitellä asiaa.

Se miksi nyt käsittelen tätä aihetta on se että olen joutunut pohtimaan omia tunteitani nyt todella paljon sekä huomaamaan että olen itsekkin välillä niitä jotka mielummi sulkeutuu kun puhuu, oli tunne mikä tahansa.
Ja se että halusin ottaa tämän esille, oli myös itselleni terapeuttista, tavallaan kun saan tätä teille purkaa, avaan uusia ovia itsellenikin, lupaa opetella puhumaan, en aijjo enää pelätä sitä mitä siitä seuraa.
Oli tunne mikä tahansa, ilo, suru,raivo, onnellisuus, rakkaus,pelko, häpeä jne jen. Meillä on lupa puhua niistä ja meidän kuuluu puhua niistä. 
Kuinka moni teistä uskaltaa ottaa haasteen vastaan ja alkaa opetella olemaan avonaisempi ja ottamaan sen rohkean askeleen ja näyttää / antaa kuulla tunteistaan? 
Sillä minä aijjoin, helppoo se ei tule olemaan mutta tiedän että minussa on sitä vahvuutta niin ku teissä kaikissa jos vaan niin päätätte, me kaikki ollaan vahvoja ja me kaikki voimme tehdä tämän ryhtiliikeen, ei anneta tunteista puhumisen enää olla se mörkö sängynalla, vai mitä? Voitetaan se mörkö yhdessä!

XOXO