tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tulevaisuus pelottaa

Täs muutamana päivänä oon miettinyt paljon tulevaisuuttani.
Suunnitelmia on paljon, siis paljon mutta se mitkä niistä toteutuu ja miten on asia erikseen.

Isoin asia mikä mua pelottaa on tää mun ja Riston suhe. En usko siihen että se kaatuu välimatkan takia vaikka mun painajaiset niin ennustaa mut enemmä se et kuink me saadaa tää toimimaan ku kirjaimellisesti asutaan eripuolilla suomea.
Jep, toki edelleen aijjon yrittää saada sen oppisopimuspaikan täältä Porista mut entä jos se ei onnistu, onko meillä varasuunnitelmaa?
Muuttaako Risto sitten Joensuuhun ja jättää oman elämänsä tääl?
Sil kuitenki on perhe ja ystävät tääl kun taas Joensuussa mulla on vaa koulu ja muutama hyvä ystävä.
Ärsyttää ku joutuu odottaa koulun alkua että pääsee juttelee opon kaa asiasta.
Tietty seki zäänsi ois et siirto toiseen oppilaitokseen jonnekki muualle jossa kummatki aloittas puhtaalta pöydältä ja ihan uudessa ympäristössä.
Mut missä kaikkialla on Nuoriso-ja Vapaa-ajanohjaajan perustutkinto?
Suolahti, Haapavesi, Kälviä? Muita? Pitkää tukia asiaa ^^
Mut entä jos mikään näistä ei onnistu?
En pääse oppariin tai saa siirtoo tai Risto ei saa duunii tai asuntoo Joensuusta? Mitä sitten? Pitääkö kaikkeen tehä varasuunnitelma? Entä jos kaikki kusee ni kuseeko meidän suhdekkin? Joudunko mä viel luopuu koulustani ja keksii jotain muuta?
Ihmekkää et mun pää on hiukan sekasi kun näitä kelaan melkeen kokoajan yksinäni. Ristolle puhuisin jos löytäisin sanat enkä aina meinas alkaa itkee :(

Toinen mikä mua on jo tovin pelottanu/mietittyttäny on perhe.
Välil haluan saada oman perheen ja välillä en.
Syy on aika yksinkertainen, kai pelkään millainen äiti mä olisin mun lapsilleni. Samanlainen kui oma äiti oli? Ei omaa äitiä kohtaan pahalla mutta mä en koskaan haluaisi olla sellainen äiti. Mä en halua koskaan lyödä omaa lastani, enkä koskaan haukkua häntä. Enkä varsinkaa koskaan halua sanoa hänelle näin: "Jos mä olisin tienny millainen pentu sinusta tulee, olisin tehnyt abortin".
Tiedän siis millainen äiti en haluaisi olla mutta pelkään että entä jos musta tuleeki.
Nii äitiki kerto että sen äiti oli häntä lyöny ja sit hän teki samaa omilleen.
Voisko mussa kuitenki olla enemmä isäni luonnetta?
Mut en taas haluaisi olla kokoajan tienpäällä ja jäädä pois lapsen tärkeistä asioista ja juhlista työn takia. En haluaisi että perheessäni olisi myöskään sitä että pojat saa tehä mitä lystää ja tytö taas ei.
Millasen perheen sit haluisin ja millainen äiti haluaisin olla?
Haluisin tasa-arvoisen perheen, läheiset välit, rakastava, turvallinen, tukeva. Kun lapsi tekee virheen, haluaisin olla se joka neuvoo tekemään oikein. Kun lapseen sattuu, haluan olla se joka häntä hoivaa ja huolehtii. Haluaisin olla juuri sellainen äiti mitä minulla ei koskaan oikiastaan ole ollut, haluan sellaisen perheen mitä voin vaan muilla ihanoida.
Ei väkivaltaa, syrjimistä vaan lämpöö ja rakkautta.
Tiedän että lapsen kasvattaminen ei oo helppoo eikä varsinkaan ruusuilla tanssimista mut se on jotain mitä mun elämästä taitaa nyt puuttuu.
Mut pelkään että musta ei tuu koskaan äitiä, et se on vaa mun haave josta voin vaa haaveilla.
En tiiä ees miten muhu on nyt iskeny näin kaamee vauvakuume muutenki.

Ollaa siis kyl Riston kaa puhuttu lapsista jne.
Mut nii, jos sen ehkäsykapselin laittaa ni siihen menee 5-vuotta. Oonko mä valmis odottamaan niin kauan?
Oon kuitenki jo 26-vuotias ja mitä mä oon saavuttanu?
En mitään!
Opinnotki viel kesken.... Huoh, kai oon se meidän perheen mustalammas joka ei koskaan saa mitään aikasekseen....

Mut se mistä tää vauvakuume on tullu ni kai siit ku saan vähä välii lukee facesta ku joku kavereistani on tullu raskaaksi tai just synnyttäny. Nään kavereiden lapsien kuvia tai saan hoitoon jonkun heistä.
Hassua, minä joka joskus hoin että "Lapset ovat niin kauan kivoja kuha ei oo omia", haaveilen nyt sitten omasta lapsesta.
Tietty seki ajatus mieleskäyny että entä jos en voikkaa saada lapsia, mitä sitten?

Siksi kai tulevaisuuski pelottaa, niin monta asiaa mielessä ja mihinkään ei oikeen ole vastausta tai ratkaisua ja ääneen et oikeen osaa / uskalla puhua kun pelkäät että se vaikuttaa painostukselle.


Eikä näitä fiiliksii helpota se että mä vihaan edelleen mun peilikuvaa ja ne ajatukset itsestäni pahenee päivä päivältä.
Tänää salil huomasin et mä oikeesti oon vihanen itselleni, omalle kropalleni ja haluan tuhota sen.
Miksi mä oon tällänen läski kasa? okei, painoo on ny lähtenyt -25,1kg ja mun pitäs olla ilonen ku se on nyt 91,2kg eikä se 116,3kg mut ei, mä en vaa oo ollenkaa tyytyväinen! 
Mun pitää olla hoikempi, mun pitäs olla nätimpi, mun pitäs olla jotain muuta ku tää kasa läskiä!
Välil mietin mitä Risto näkee mussa kun on mun kaa, mitä se näkee mitä mä en näe?
Mut sit se on nii ihana ku se sanoo et mä kelpaan just sellaisena kui oon ja mä niin haluisin uskoo ne sanat mut mun pää ei anna mun uskoo, ei enää siin vaihees ku oon taas itteeni peilistä kattonu.

Mikä helvettii mua vaivaa?
Miksi just mulla pitää olla näin perkeleen pahat itsetunto-ongelmat?

Huomaan et alan taas pudottaa syömisen määriäni, vaik nälkä olis, mä en syö enää kaikkee mitä otan. Pitiki kehuu et mulla on sen suhtee menny hyvin.
Oon taas alkanu psyykata itteeni että en tuntisi nälkää, en anna sille tunteelle enää valtaa.
Miksi tää ei halua parantua? Onko siit painonpudotuksesta taas tullu pakkomielle?
Mikä miut saa ajattelee näin itsestäni?
Tavallaa pelottaa ja raivostuttaa noi ajatukset mut sit taas tavallaan oon hemmetin ylpee että mä pystyn edelleen hallitsee kehoa ja mieltäni.
Salilla painan sata lasissa vaikka välil meinaaki päässä heittää mut en anna sen hidastaa mun menoa. 
Päivät menee sillee et aamulla pari kuppia kahvia ja salille, sit proteeini juoma ja ehkä leipä jos sallin sen itselleni sit illal hiukan salaattii ja jotain kullan tekemää ruokaa.
Okei, en oo sille halunnu myöntää että mun oksentelu taitaa johtuu siit et syömishäiriö on ottanu vallan taas. Jep, mä oksentelen taas ruokiani ulos. 
Mun pitäs kertoo Ristolle mut mua pelottaa. Entä jos se vihaa mua tän jälkeen?
Siis kyl se tietää mun syömishäiriöstä jotain, enemmänki sen et oksentelen ja lasken kalorit ja syön tooooosi niukasti välil ja välil o päivii ku en syö ollenkaan mitää ja et joo, joskus oksentelen. 

Just ku kaiken piti alkaa mennä hyvi, saatiin pari lisäpäivää yhdes oloon ja lähen vasta 27.7 takas Joensuuhun ni mun kroppa ja pää sekoo. Kai tää kaikki johtuu stressistä kun en osaa oikeen sanoo tulevaisuudesta mitään muuta ku että pitää odottaa mitä tapahtuu.
Jospa toi kultaki tulis ennen mun koulun alkua käymää Joensuussa. näkis millanen mesta se on ja joitan munki kavereitani ^^

Jospa tän tekstin avulla ne painajaisetkin unohtus, joita nyt oon nähny ja paljon.
Liittyen siihen että me Riston kaa erotaan ku ei kestäkkää välimatkaamme tai sitten et oon ollu raskaana, saanu keskenmenoja kolme kertaa ja sit ne lapset ovat alkaneet verisinä kummittelee ja hokemaan että musta ei tuu koskaan äiti, mä en tuu koskaan saamaan lapsia ja kun tuun neljännen kerran raskaaksi ni viimesillä viikoilla ne lapsi henget puukottaa sen syntymättömän vauvan jotta se ei saisi syntyä ja sit se syyllistää mua siitä kun en suojellutkaan häntä tarpeeksi ja Risto siinä unessa syyllisti mua kaikesta. Kun en huolehtinut ittestäni paremmin ja sit mä vaa meinaan tappaa itteni ja siihen yleensä herään kun tunnen terän kaulallani. 
Ihania unia taas ollut viimeaikoina....
Ihmekkää jos mä en halua nukkua....

Mut kai tää on pakko taas lopetella tälle iltaa ja koittaa nauttii näistä muutamista päivistä mitä saan viel viettää rakkaani kaa ja unohtaa noi kamalat ajatukset päässäni. Jospa tää helpottaisi minun oloani edes hetkeksi että sain purkaa taas ajatukseni tänne.

XOXO


 
 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Päivittelyä

Jep jep, Porissa yhä ollaan ja kämpile joskus, viimestää 27pv kun sit 31pv lähettävä Kuopion Rockiin kera rakkaan pikkusiskoni Sikun kanssa <3

Tääl on menny ihan sillee kivasti.
Päässy tääl käymään salillaki tällä viikkoo vaik toi LadyLine tääl oo nii hyvä kun Joensuussa mut anyway. Saanu päätään siel selvitellä rauhassa ja hetki omaa aikaa.

Paino toistaseksi pysyny samana, ihmekkö tuo ku rakas tekee nii hyvää ruokaa et HUH HUH :O <3
Tääl opetellu syömää hiukan kaikkee uutta ja koittanu saada ton syömishäiriön kurii vaik oikeesti se on nii vaikeaa.
Miten ne ajatukset saa pois päästä?!?
Joka kerta kun katon peiliin, tahon vaa murskata sen kuvan minkä näen.
Joka kerta ku syön, lasken päässä kalorit ja auta armias jos syön "liikaa", kostan ittelleni syömättömyydellä.
Nyt tullu herkuteltua nii paljon ja siit seurannu itseinho....
Vedän taas enemmä noit laihdutuslääkkeit et paino ei vaa vahingossakaan pääsis nousemaan...
Tiedän et ongelma on mun pään sisällä ja että pitäs saada muutettua omaa ajatusmaailmaa mut äh, voisiki se tapahtuu sormia napauttamalla.
Onneksi Ristolle oon hiukan voinu puhuu näistä mun ajatuksista ja se ymmärtää mua eikä painosta sit syömään jos en taho. Kyl se kannustaa et yrittäs ees vähäsen ja monesti sen mieliksi vähä syönykki.

Mitä uusia juttuja sit oon maistanu?
Punastalihaa olen opetellu pikku hiljaa syömään. Siis MINÄ joka vihaan sitä! Mut lupasin että kokeilen.
Okei, pekoni ei oo mun juttu, se maistu kamalalle tai sit vika oli mussa ku mä sen kokkasin :D
Jauheliha, no ööö... Ehkä jos Risto sen kokkaa ni voi olla parempaa :D
Sit eile oli jotain naudan pihvejä, eka reaktio oli et en tienny onko se hyvää vai super hyvää, pidänkö vai en ja joo, se on vielki mysteeri. Ei se sillee pahaa ollu mut maistu hassulle, ehkä mä voisin syyä sitä useemminki?
Sit oon oppinu syömää leipää, siis iha vaaleet leipää, en muistanu kui hyvää se on tai pasta, varainki nuudelit ja spagetti <3
Ranskalaiset, no... En oikee vielkää tykkää, ne aiheuttaa edellee pään sisällä kamalaa sotaa...
Mut hyvä alku mulla ainaki on kai.

Tehtii Riston kaa diili et se tekee ruuat ja mä leivon ;D
Yksi päivä tosiaa tein vadelma muffineja ja niist tuli hyvii ja eile tein sit lettuja iltapalaksi.
Niitäki hiukan ittekki söin.
Lettujen takia oon tänää ollu syömättä, ähky paska olo. Kolme kuppii kahvii riittää mulle.

Ei tää olo tääl oo koko aikaa ollu ruusuil tanssimista.
On meil ollu hiukka riitaakin.
Enemmänki sen takia ku mä kaipaan takas Joensuuhun kavereiden takia ja ehkä mua vähä harmittaa ku melkee kaikki ihanat ihmiset on Pieksämäellä Big Wheelsissä ja mä oon aina ollu siel juhlimassa synttäreitäni mut en tänä vuonna :/
Tänä vuonna oon tääl Porissa rakkaani luona ja kai me koitetaa keksii jotain kivaa yhdessä :)

Tunnen vaa oloni välil niin yksinäiseksi tääl varsinki ku Risto lähtee jonnekki kaverinsa kaa ja mä en oo mukana. Okei, on se pyytäny mua mukaan pari kertaan.
Yhtä sen kaveria en lähteny siksi moikkaa ku olin just salilta tullu ja olin hiukka väsy ja jännitin ku kuulin et se on poliisi, oikeesti mä ja poliisi voidaan tavata ku koitan puhuu itteni putkasta pois :D
Mut kyl mä sen viel tuun tapaamaan ja koitan unohtaa jännityksen sen suhteen. Ei mulla oo mitää kyttii vastaa, ei tietenkää. Kuha ne ei keljuile mulle ni en mäkää niille :D
Toista en vaa siksi tavannu ku olin kipee. Pyys mukaan mökille ku ne oli menossa kalaa mut mulla oli kurkku nii kipee ja illal sit nousi 38.77 kuume. Kyl mua harmitti ku en päässy mukaan, oisin halunnu lähtee mut en kipeenä uskaltanu lähtee vilustuttaa itteeni enempää.
Sit hiukan loukkas ku Risto sano että tuntuu et mä en haluu nähä sen kavereita!
Ei pidä paikkaansa! Tietty haluan tavata heitä mut mä aina jännitän niin kamalasti :(
Ja sit se yksi kerta oli kyl vähä ahistava ku lähin ekaa kertaa moikkaa sen kavereia Anttia ja Pekkoa ku mentiin frisbeegolfaa ja sit siit suoraa johki muijja laumaan ja sit kämpil ja sinne taas uusia ihmisiä ja sit baarii jne. Liikaa uusia ihmisiä yhdelle kertaa :O
Jospa tää tästä.

Tänään Risto oli suunnitellu et lähettäs piknikille jonnekki.
Sää on kyl hiukan harmaa ainaki nyt mut illaksi on luvattu parempaa säätä joten sormet varpaat ristiin että sää suosii <3

Mitäs muuta?
Nii tosiaa, pidennykset lähti ja sit kulta värjäs mun pään, tosin ei tää enää oo niin tumma ku alkuun oli, enemmä punalila :S
Pitäs kai värjää mustaksi iha kokonaan :D
Sit yksi ilta olin itsekseni kattelemassa auringonlaskuu kun muru oli jossain jotain terassii maalamas.
Se oliki hauska ilta!
Joku juoppo Kalle tuli pelastaa miut lähentelevältä puulta ja sit se jäi kertoo hauskoja tarinoita ja tarjos viiniä :D
Jostain kaasuputkesta puhu jossa se oli kävelly ja sen alla oli joku ryhävalas ja toisessa pääs putkee oli kaunis nuori nainen jolla oli muodot kohillaan. En muista millon viimeeksi olisin nauranu niin paljon randomin jutuille kun sen jutuille :D
Puhu jostain kiinan musiikista joka kuulostaa bling blongille ja on rauhottava vaikutus. Kohta se heilu kepin kaa ja oliki joku kiinalainen taistelija :D
Nii ja oli se näyttelijä ja joku meri poliisiki ja pelastus hyypiö.
Sit sen keppi oli taikasauva! Se ampu sillä ympäriinsä ihmisii ja osotteli aurinkoa ja käski sen pysyy paikoillaan. Se keppi oli valtikka, miekka, taikasauva ja kävelykeppi.
Sit se lähti sen kepin kaa huitelee eteenpäin ja mä jäin nauraa ja kattoo auringonlaskuu kunnes mun tuli ihan prkl kylmä.
Varpaat ja sormet jääs ja siit kai se kuumekki tuli.
Se oli se ilta ku mie kaipasin omaa rauhaa ja sain kränän aikaseksi Riston kaa ja lähin menee ilman avaintaki joten mun kohtalo oli vaa venaa et se tulee ja me saadaa selvitettyy kaikki.
No, eile kai saatii asiat puhuttuu vihdoin ääneen eikä pään sisällä.

Sit ku se oli siel mökil kaverinsa kaa ku mä en päässy mukaan vaik oisin muuten lähteny ellen olisi ollu kipee. No, sillonki hiukan sodittiin...
Se tuli vast seuraavana pv 12.30 aikaa ku niiden kyyti kusi ku oliki karannu Porin Jazzeil.
Sillo Risto lupas lähtee mun kaa vaik shoppailee jos mä en vaa lähe viel takas Joensuuhun.
Sen haluun nähä et se lähtee mun kaa shoppailee, edes ikkuna ostoksille :DD
Se vihaa shoppailua :DDD
Ja mä en oo helppo tapaus shoppailemassa ;P

Mut kai mun pitää alkaa päättää tää teksti tälle kertaa ja koittaa kirjottaa taas kun sopiva rako iskee <3

XOXO


Uus lookki toistaiseksi <3




perjantai 10. heinäkuuta 2015

Että silleen ja tälleen....

Edelleen Porissa hillun mut hiukan sekavin fiiliksin.

Tunteet heittää härän persettä ja eikä se helpota että toinen salaa sulta asioita vaik ootte sopineet että puhutte asioista avoimestin ja rehellisesti....

Päätettii abaut viikko sit et ollaa yhdes ja julkastiin faces se, no mitä tänään vahingos luen.
Se oli veljelleen sanonu kun oli kysyny et onko uus nainen ni herra oli fiksuna vastannu että ei,vitsillä....
Ja munha pitäs nyt hyppii riemusta kattoon...
Sit ku asiaa selvitellää ni mulle selvii et multa on salattu asioita, nii miksi mä halusinkaa takas Joensuuhun??
Luulin et tiesin jon paljon sen perheestä jne. Mut en vissii tiennytkää mitään.

Oon kahen vaiheel, lähenkö vaa pois vai jäänkö kuuntelee mitä Ristolla on sanottavaa.
Pari tuntii aikaa miettii, sillä juna lähtee 16.15.
Pahotella se ainaki osaa mut se et annanko anteeksi, mä en tiiä mihi uskoo....

Muuten tääl on menny ihan älyttömän hyvin, hiukan liianki hyvin sit vissiin ku noin sit kävi.

Risto on ollu ihana ja huomaavainen. 
Siit  näkee et se välittää vaik välil olenki epävarma itsestäni ja siit kelpaanko sellaisena kui oon. 
Päivä päivältä tuntuu et rakastun vaa enemmä ja enemmä häneen ja siksi tää koko vitun välikohtaus sattuu muhun.

Pelkään muutenki kuolakseni menettää Riston, ku se on vaa nii ihana.
Entä jos se löytääki nätimmä ja hoikemman ku mä :/


Pää niin sekasi täl hetkel et en tiiä mitä mun pitäs kirjottaa.

Rakastan Ristoa mut just nyt haluisin vaa jonnekki metsää ja huutaa niiiiiiiin lujaa et ääniki lähtee. Kiukututtaa niin paljon!

En tiiä mihi uskoa enää...

Kiitos, mulle lapio nin saan alkaa kaivaa sitä kuoppaa takas maan alle, missä sai olla iha rauhassa piilossa kaikilta, seuranaan vaa omat ajatukseni. Tulis pois sit ku oma pää on selvänä...

Ei auta ku ulos karata pariksi tuntii ja tuulettaa päätä!

XOXO