tiistai 29. maaliskuuta 2016

Mietteitä

Oon huomannu että en ole ollu kauheen onnellinen viimeaikoina, motivaatio treenaamiseen vähä hiipunu mutta toivotaan että tulee takaisin, pientä takapakkia tullu painossa.

Uuden treeniohjelmanki sain tuossa viikko taaksepäin ja olen päässyt jo testailemaan ja ai saakeli ku siin perse,kädet ja reidet kärsii! :D
Ilona on ihana zemppari joka saa miut lähtee aina salille vaikka itse olisinki sil tuulel et mikää ei jaksa kiinnostaa ja olis valmis heittää hanskat tiskiin.

Syy taitaa olla itsellä tiedossa miksi näin...


Oon alkanu vertailemaan itseäni Riston naispuolisiin kavereihin / tuttuihin.
Ne kaikki on niin langan laihoja ja hyvässä kunnossa. Omistavat pitkät sääret, kauniin ihon jne.
Tunnen itteni heidän seurassa lihavaksi ja kömpelöksi.
Välil mietin, mitä Risto oikeesti näkee minussa, miksi se on miun kaa vaik se vois saada parempaa ja kauniimman ku miut.
Tietty osa heistä jopa ihan avoimesti flirttaileeki Ristolle ja se tuntuu pahalle kun hän antaa sen tapahtua.
Mie jopa oon alkanu toivoo että mieki haluun olla sellainen, laiha ja nätti. Enkä tälläinen pullea ja kömpelö ja epäonnistuja kaikessa.

Tietty Risto on sanonu että miun ei tarttis enää laihduttaa, ei olis koskaan tarvinnutkaa mut ne sanat ei tule vakuuttavasti, ei se koskaan edes niin sanoessaan katso minuun päi vaa sanoo sen niin ku ohi mennen jolla ei olisi merkitystä.

Miksi tunnen näin? Miksi tunnen että en ole riittävä?

Vaikka kuinka vertaan ennen ja jälkeen kuvia, vaikka näen kuinka suuren duunin olen tehnyt, silti peilistä katsoo se vanha minä, se joka oli hurjan ylipainoinen mutta onnellinen omalla tavallaan. Ei stressannu mitä syö, miten liikkuu, miten juo jne.
Miksi minä nyt olen sit muuttunut sellaiseksi stressipalloksi?
Siksi että haluaisin olla niin kui ne naiset lehtien kannessa, siksi joita Riston naispuoliset kaverit ja tutut on jotta hänen ei tarvitsisi hävetä minua?
Onko tää menny hiukan yli jo? Onko tästä tullut minulle enmmän pakkomielle kuin nautintoa?

Jos paino on jostain syystä noussut, olen vihainen ja vaivun epätoivoon. Alan haukkua itseäni ja syön paljon vähemmän kuin pitäisi jotta saan painoni takaisin alaspäin menemään.

Mutta eihän rakkaus katso sitä minkä kokoinen olet vaan millainen olet sisältä päin. Niihän moni sanontaki menee "Moni kakku päältä kaunis mutta sisältä läpi mätä", miksi en saa tätä omaan päähäni taottua?
Miksi tiiän että teen kropalleni välillä hallaa ja annan sen silti tapahtua?

Tietty rakastan liikuntaa ja tykkään käydä salilla mut tosiaan se motivaatio on alkanut kadota, olen alkanut unohtaa miksi teen tätä ja alkanu enemmä stressaa sitä mihi suuntaan painoni on matkalla.
Miksi en vaan osaa ottaa rennosti?

Viime viikolla jäi ryhmä tapaaminen välistä keskiviikkona kun oli lihakset niin kipeenä, cirkuit taas sen takia että lähin Ilonan kanssa salille. 

Mietin että pelkäänkö että en edisty samalla tavalla kui muut painonpudotus ryhmässä, pelkäänkö että olen epäonnistuja ja Ilkka pettyy minuun?

Ahdistaa niin paljon että en välillä tiedä miten päin pitäisi olla, en saa oikeen nukutuksiaan ja jos nukahdan, näen painajaisia kaikesta niistä missä olen epäonnistunut.

Miksi en voisi kuulua niihin jotka onnistuvat? Edes kerran elämässäni?
Miksi juuri minä synnyin siihen rooliin jolla ei tunnu olevan mitää tarkoitusta elämällään?
Miksi oikeasti tunnen näin kaikkia asioita kohtaan?

Tää tunne oikeasti saa minut tuntemaan oloni surulliseksi ja masentuneeksi.
Haluaisin kerranki olla se voittaja, se joka pääsee maaliin kerrankin tavotteissaan.
Voisiko elämä kerranki suoda tämän minulle?

Nyt kahvia ja kohta salille, huoh...
Mikä minussa on vikana?

XOXO

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Uutta puhtia

Pari päivää menny sillee et mikää ei jaksa kiinnostaa ja ollu turhautunut olo kaikkeen.
Treeneihi ei oikee löytyny motivaatiota ja ollu aika sekavii fiiliksii, vissii kevät tulos ja sen myötä joku pää sekasi meininki mutta maanantai pelasti miut ja löysin kadonneen puhtini ja motivaationi!

Tosiaa oli pitkästä aikaa Ilkan kanssa treenit ja käytii läpi molemmat saliharjoitukset, pöh, hyvä ku seuraavana päivänä jaksoin kahvikupin nostaa puhumattakaa salitreenistä :D
Mut tosiaa, siis ku käytii treeni ohjelmaa läpi ja ne kehut mitä sain Ilkalta ni siis iha ku joku uus energia taso olis latautunut!
Ja se et mulla o taas motivaatio kohallaa plus mä oon ollu paljon iloisempikin, enkä pahemmi jää murehtimaan enää maailmaa tai muutakaan :) 
Oon vaan sika onnellinen <3

Sit seki et oon nyt toooosi paljon käyny salilla Ilonan kanssa ni seki motivoi mua. Mulla on joku jonka kaa mennä salille ja fiilistellä yhessä. Muutenki siinä on niii mahtava ihminen, sen kaa oi höpistä iha mistä vaa ja heittää läppää ja tiiän että voin luottaa häneen :)

Painon suhtee on ny ollu vähä jumi vaihe mut kai johtuu stressistä ja siit et haluu sen tippuvan, nyt oon päättäny et se tippuu jos on tippuaksee, jos se haluu pysyy 76kg ni se sit pysyy kuha ei nouse :D

Muuten mulla tosiaa menee loistavasti, käyn treenaa, lenkillä ja hölkkäämässä.
Oon alkanu löytää uskon itseeni ja siihen että mä pystyn siirtää ne vuoret pois mun edestä, pois mun tavotteesta ja että mulla on voimia siihen kuhan pidän uskon itseeni :)

Mut nyt tän neidin pitää lähtee tekee rakkaalle iltapaa kun hän on katsomassa peliä isänsä kanssa ja ehkä me sit käydää moikkaa yhtä Anttia, Riston kaveria :)

Tällänen pieni päivitys tähä välii ja hyväntuulisena jatkamaan iltaa!

XOXO


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Mietteliäs

Jo on ollu olotilat.
Oon viimeaikoina enemmä ja vähemmän tippunu omiin ajatuksiini ja en oikeen saa edes omista ajatuksistani kiinni.
Tavallaan olen jostain huolissani ja tavallaan en, tavallaa jokin painaa mieltäni ja tavallaan taas ei.
Oon ollu hiukan tavallista kärttysämpi ja väsynytki.
Liekkö johtuu tästä painonpudotus projektistani.

Jos rehellisiä ollaan ni tuntuu että mun elämä viimeisen vuoden aikana on vaa pyöriny siinä että pääsisin siihen 65kg joka olis mulle se ihanne paino ja nyt oon aikas lähellä sitä.
Muutama asia mua tässä asiassa on alkanu mietityttää.
Ensinäki se että nyt kun kiloja on lähteny se -40kg joka on oikeesti hienoa mut sit vatsanseudulle on jääny löysää nahkaa josta kovasti haluaisin päästä eroo koska aina kun katson itseäni peilistä se muistuttaa minua siitä millainen olin joskus ja se alkaa masentaa.
Mut sit taas lääkärille mennä siit juttelee pelottaa, entä jos hän onki sitämieltä että en oo tehny tarpeeksi töitä sen eteen että pääsisin nahankiristysleikkaukseen tai jos pääsenki ja koko homma kusee ja saan taas lisää arpia vatsaani, ottaen kuitenki huomioon että mulla on jo kaksi helvetin isoa ja rumaa leikkausarpea.
Jotku tietty sanovat että ne on vaa sota-arpia elämästä ja mie oon vaa potkinu elämää takasi perseeseen.

Välil mietin et miksi mä teen tätä, miksi mä laihdutan, miksi en ole tyytyväinen kehooni ja itseeni. Miksi en ole itsevarma ja mistä tää kaikki epäilys iskee yhtäkkiä, juuri lähellä maaliviivaa? Kuuluuko se vaan tähän kaikkeen et välil pysähdytään miettimään ja epäilemaan kaikkea ja sit joskus tää kaikki epäilys katoaa?

Mun pitäs oikeesti hyppii riemusta kattoon, mä oon tehny pirusti duunii mun kropan eteen, mulla on ollu ihan sairaan mahtavat tukijoukot ja helvetin hyvä valmentaja Ilkka Santahuhta joka potkii kyl niinäki päivinä perseelle ku ittestä tuntuu et enää ei jaksa, on vaan loppu. Siin oikeesti on ihme mies! Iha sama millä tuulella sä oot ku meet häntä tapamaan ni pelkästää se että astut samaan tilaan missä hän on ni päivä muuttuu heti paremmaksi. Mistä ihmeestä se vetää kaiken sen positiivisuutensa? :D
Oikeesti, siis mietin tässä vaa et kuis monesti oon heränny vääräl jalal ylös ja raahautunu PT-tapaamisiin ja sit sen jälkeen oon ku eri ihminen, MONESTI!
Kaikki sen positiivisuus ja zemppaus ni ne tarttuu ja siksi voin niin lämpimästi suositella häntä kaikille!

Oma rakaski jaksaa zempata mua kokoaja ja joo, koittaa se jaksaa kestää nää mun kiukuttelutki kun niit välil iskee, varsinki jos epätoivo iskee kun paino ei liiku mihinkää ja oon oikeesti helvetin moinen ärripurri. Mut kaikesta huolimatta, tiiän että hän rakastaa mua, toivottavasti :D

Mut nyt vaa on ollu tällänen ihme fiilisi, en saa oikeen öisin nukuttuu, huimauskohtauksia ollu enemmä ku 1-2 kertaa päivässä vaikka syön ja juon tosi hyvin, vedän vitamiineja jne. Lääkäri ei todellakaan vieläkään houkuttele minnuu. Jotenki oppinu pelkää niitä.
Eli en tiiä missä vika, syön hyvin ja liikun säännöllisesti mutta miksi moiset oireet?

Tuntuu et mun pää on vaa posahtamassa jonnekki O___o

Tiiän vaan sen että ku saavutan sen 65kg painon että alan kiinteyttää kroppaani enemmä ja toivon että Ilkka on silloinki PT:näni, sillä hän on eka jonka kanssa tuun toimee ja saadaan tuloksia aikaiseksi.
Mut entä sit ku kroppaki on kiiteytetty, entä sen jälkeen? Ei mitään hajua, olenko silloinkaan tyytyväinen itseeni?

Nyt taidan lähtee juomaan teetä ja ihmettelemään maailmaa, aamulla jälleen salitreenit kutsuu ja sit olisiki lepopäivä ja ryhmän tapaaminen illal.

XOXO 

 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Voittaja fiilis!

Nyt se sitten eilen tapahtui vihdoin ja viimein!
Aloitin eilen Balance-painonhallinta ryhmässä ja oli kuuluisa kick off ja otettii painoja ja mittoja.
Jännitin ihan sikana, uusia ihmisiä ja mikä pahin,punnitus!
Jännitin turhaa, ryhmä vaikutti tosi mukavalle ja rennolle vaik mie oonki nuorin porukassa.
Punnitus meni täydellisesti, paino oli laskenut ja nyt mennää -40,1kg!
Eli 20.1.2015 paino oli 116,3kg ja eilen 9.3.2016 paino oli 76,2kg! 
Tavotteeseen matkaa viel -11,2kg ja sit alkaa kunnon kiinteytys!
Sain eilen ruokavalionki ja oon siitäki innoissani ku saa syödä vaik kui paljon :D

Tänää olin pitkästä aikaa cirkuitissa ja oliha se rankkaa mut niiin pirun kivaa. Okei mulla oli aika pirun kuollu olo ku treeni loppu mut ku pääs ulos ja pyöränselkää ni oli voittaja fiilis <3

Päätin et nyt ku oon tossa ryhmässä ja se kestää 12vk, aijjon olla niin sitoutunu ja orjallinen tuolla ohjelmalle ku vaan voin olla. Ilkka Santahuhta on edelleen valmentajana ja hänen siskonsakkin. Ei vois parempii vetäjii olla :)

Nyt vaa ku pääsis omaa saliohjemaa päivittää ni saa taas uuden kunnon boostin päälle ja pääsee tutustuu ryhmäänki paremmin ni voi saada uusia tuttavuuksia :)

Oonki ny viimeaikoina aika paljon hengaillu yhden Ilonan kanssa, siis ihan mahtava ihminen. 
Käydää salil ja välil hengailee kaupungilla. Jospa saisin sen huomen raahattuu salille mukaan :P

Nyt on nii ylienerginen olo et meen purkaa sitä Ristoon jollain tapaa tai alan siivoamaan.
Huomenna aamusta salille ja sit olis kämpän siivousta ja ruuan tekoa ja mukava elokuvallinen viikonloppu <3

XOXO